PETRIN BLOGI: perjantai perseet., + HUIKEA TISSIKOHU!!! tänään TAHKO piazza ja huomenna KANKAANPÄÄ americano!!!!!

82

ass640_81 ass_baloon ass-auto ass2383ae71ed8

35363546

PERJANTAI PERJANTAI KATO KATO MIKÄ PERJANTAI PERSE.,.,!!!!! KEVÄTTÄ PERÄSIMESSÄ??? TÄSTÄ ALKAA VKNLOPPU TAAS JA TÄSTÄ MUN PLAYLISTMUSAT SOIMAAN JA NAUTTIMAAN FIILIXESTÄ…,

BOYZ IN THE HOOD LOLLERS,..,

tolkki80_640_11

PYSYYKÖHÄ NOI NIINKU KYLMÄNÄLI TOSSA.,.,KAIKKEE PITÄÄ OLLA,.,,

5 tapaa, joilla voit sairastua seksistä

MONTA RISKIÄ Jotkut naiset voivat kärsiä sen vuoksi yllättävistäkin sairauksista. Kuten esimerkiksi näistä, kertoo Women’s Health.

1. Ylikuormitus

Liika on liikaa, myös orgasmien suhteen. Raju stimulaatio voi ylikuormittaa hermostoa. Kehoon vapautuu neurokemikaaleja samaan aikaan kun verisuonet laajenevat, ja tämän seurauksena voi olla heikotusta, pyörrytystä sekä jopa pahoinvointia. Myös miehillä on diagnosoitu vastaavaa. Esimerkiksi joillekin herroille orgasmi voi aiheuttaa flunssan kaltaisia, jopa viikkoja kestäviä oireita.

2. Masennus

Arviolta kolmannes naisista on ainakin joskus kokenut olonsa masentuneeksi seksin jälkeen, toteaa vuonna 2011 ilmestynyt australialaistutkimus.

3. Päänsäryt

Seksi voi laukaista pahoja migreenikohtauksia. Niitä voi esiintyä sekä orgasmin alla että sen jälkeen.

4. Allergia

Kondomien lateksi voi aiheuttaa joillekin allergisia oireita. Sen vuoksi ehkäisyvälineiden materiaalin kanssa kannatta olla tarkkana, ja allergisten kannattaa suosia muovikondomeita. Ilman kondomiakaan ei ole turvassa, sillä jotkut naiset saavat allergisia oireita siemennesteestä.

5. Muistinmenetys

Journal of Emergency Medicine -julkaisussa ilmestynyt artikkeli kertoo naisesta, joka tuotiin hoidettavaksi Georgetownin yliopistolliseen sairaalaan. Hän ei pystynyt muistamaan mitään taakse jääneestä vuorokaudesta. Muistikatkos alkoi, kun hän harrasti seksiä puolisonsa kanssa. Tutkijoiden mukaan jotkut saavat tämäntyyppisen amnesian rankan fyysisen suorituksen jälkeen. Tälle rouvalle sellaiseksi riitti seksi.

YLIKUORMITUS???? HAHAHAHAHAHA MASENNUS??MUISTINMENETYS??.,.,.ÄLKÄÄ NYT LIKAT TÄMMÖSTÄ PROPAGANDAA USKOKO.,.,!!!,ÄLKÄÄ LIKAT LIKAT PELÄKKÖ.,IHANVAA OMALLA PAINOLLA JA FIILIXEN MUKAA MIKÄ TUNTUU HYVÄLLE JA KIVAA ON.,!!!

titaspida550x756

PITÄKÄÄ KIINNI TEIDÄN KAVEREISTA!!!!.,.,.,

pizza036

ONKOHA SE TURTLES LEFFA HYVÄ??? ENO KATTONU VIELÄ MUTTA VITTU NYT RUPES TEKEE MIELI PIZZAA,.,.

JÄÄT ON SULANU MUTTA VITTU MITEN UPEEN NÄKÖSTÄ.,.,!!!! TEKEE MIELI HETI LUISTELEE JA LÄMMIIN,.,.

niskahigh_23

MITÄ TAHANSA LIKKOJEN ETEEN,..,.,HINTA ON JOSKUS KALLIS.,.,HUH

Ville teki rankan päätöksen Temptation Island Suomessa

Vuoron perään varattujen naisten suosiossa ja epäsuosiossa ollut Henkka putosi tänään Temptation Island Suomesta ja vei Villen mukanaan.  Puolitoista viikkoa paratiisisaarella Thaimaassa viettäneet Henkka ja Ville kertoivat päättäneensä jo kauan sitten, että jos toinen heistä lähtee kotiin, myös toinen pakkaa laukkunsa. Tämän illan jaksossa varatut naiset lähettivät yhdessä tuumin Henkan maitojunalla koti-Suomeen. Vaihtoehtoja oli tuttuun tapaan kolme: Henkan ohella myös Lari ja Chico olivat pudotusuhan alla. He selvisivät kuitenkin pelkällä säikähdyksellä, toisin kuin vuorotellen naisten suosiossa ja epäsuosiossa ollut helsinkiläisportsari.

– Minulla on tähän yksi juttu, Henkka yllätti naiset ja viittilöi Villen rinnalleen, kun valinta osui häneen.

Mr. Finland -finalisti asteli ystävänsä rinnalle ja avasi tilannetta hämmentyneelle naisnelikolle.

– Kiitti reissusta, tytöt. Jos Henkka lähtee, minä lähden kanssa, Ville selitti.

– Meistä on tullut ihan oikeasti broideja.

Villen pyyteettömänä motiivina oli halu tukea kaveria epämukavassa tilanteessa.

– Henkkaa on syytetty selkään puukottamisesta ja takin kääntämisestä, joita hän ei ole tehnyt, Ville puolusti ohjelmassa.

– Haluan olla lojaali Henkalle.

Päätös ei silti ollut Villelle selvästikään helppo.

– Paskin mahdollinen loppu parhaalle mahdolliselle reissulle. Katsotaan nyt, milloin hymyillään seuraavaksi. Olen aika loppu. Olen siis täysin loppu, Ville totesi kaikkensa antaneena kameroille.

MIKÄ VITUN BROMANCE NÄILLE KAHELLE NYT YHTÄKKIÄ TULI.,???? “MÄ LÄHEN JOS SÄKI LÄHET??”.,EIVITTU OLLAANKO ME JOSSAI RIPPILEIRILLÄ VAI MISSÄ????  KAI SIELÄ NYT THAIMAAN LÄMMÖSSÄ LIKKOJEN KANS OLIS VOINU KESTÄÄ VAJAAN VIIKON ILMAN PARASTA ÄIJÄKAVERIAKI HAHAHA,.HÖH AINOO JOKA KUNNOLLA YRITTI TUOLA NOITA LIKKOJA OLI HENKKA JA SE ÄÄNESTETTIIN POIS,.?? WTF,.UNOHTAMATTA AKI-IMITAATIOO LOL!!!!,.JA VETIKÖ TOI AKI TUOLA JOTKU RÄHINÄKÄNNIT VAI MITÄ VITTUA,.AKI TARVII OMAN OHJELMAN,.NIIN ISO KARISMA.,NIIN ISO ETTÄ SIINÄO LIKAT TIELLÄ.,RITAKI HAHAHA., TUNTUUETTÄ AKILLA RITALLA ONVAA KOVA KUORI.,SISÄLTÄ IHA EPÄVARMAAPULLAMÖSSÖÖ MOLEMMAT.,

JUOoduIN9v1rqw5we

KIPPIS!., ELÄMÄLLE SKOOLAAN!!!

maha00_640_high_18

HAHA EISENY IHAN NOINKA KAIT MENE.,.,????? VAI OONKO VÄÄRÄSSÄ??

ETSÄÄ TÄTÄ HALUU.,.,KAIKKI EI KESTÄ TÄTÄ.,,.

mita44570722af

MINKÄSLAISTA HEVOSENPESU-RATSASTUSTA TÄSSÄ TAPAHTUU,.,.HMMMMMMM

Sara Sieppi: En tarvitse jäätävän kokoisia palloja 

petri_sara

OTTI KANTAA “TISSIKOHUUN”Vuoden 2011 Miss Suomi ei säästellyt sanojaan blogikirjoituksessaan, joka käsitteli huhtikuun alkua värittänyttä pienimuotoista kohua.  Sara Sieppi antoi kirjoituksessaan kyytiä povipommina tunnetulle Maisa Torpalle, jonka huhtikuun alussa julkaistu blogiteksti nousi otsikoihin. Niille, jotka eivät jaksa käydä koko saagaa läpi, kertauksen vuoksi mainittakoot, että erityisesti tietyt sitaatit Torpan 4. huhtikuuta julkaistussa kirjoituksessa nostattivat raivokasta tuohtumusta.

Koolla ei imettämisen tai muun elämisen kannalta väliä ole, mutta miehen pakottaminen kiihottumaan olemattomista itikanpistoista aka pelkistä nänneistä on sama, kuin nainen pakotettaisiin mieltymään miehestä ilman munaa. Mun tapauksessa näin ei ole päässyt käymään, koska tiedostin ongelmani ja reippaasti marssin kirurgin puheille ja loin hänen avullaan itselleni naisellisen kropan. En olisi koskaan kehdannut vaatia miestä pitämään musta rinnattomana. Samallahan voisi vaatia miehen syömään kilo kaupalla inhokkiruokaansa, Maisa Torpan sanat kuuluivat.

Terve itsetunto tosiaankin tulee itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on, mutta silti biologiaa vastaan taistelu on sama kuin tuulimyllyn kanssa painisi, Torppa väitti myös ja perusteli kantaansa tapaamansa stripparin mielipiteellä siitä, mikä miehiä miellyttää.

Bloginsa kuvituksena Torppa poseeraa antavasti. Tästäkös sekä naiset että miehet ärähtivät pitkin some-maailmaa. Torstaina vuoden 2011 Miss Suomi halusi myös sanoa oman mielipiteensä, sillä Torpan blogiteksti tuli työn puolesta hyvin lähelle.

SARAkuva

“Hyvästit tissi-gatelle”

– En olisi muuten edes halunnut ottaa kantaa koko asiaan, mutta mä herranen aika bloggaan sen ihmisen kanssa saman sivuston alla, joten oli pakko, Sieppi lataa.

Sara Sieppi haluaa tyrmätä Maisa Torpan edustaman kauneusihanteen.

– Ai mitäkö mieltä mä oon silareista? Onhan ne varmaan kivat! Voisin lompsia saman tien Tallinnaan seuraavalla botskilla, ja fiilistellä sitä, että jokainen mekko ja rätti tulisi näyttämään ihan törkeän hyvältä uudessa kropassani ilman niitä rintaliivejäkin. Mutta tällä hetkellä oon ehkä liiankin sinut kroppani kanssa, etten tarvitse kahta jäätävänkokoista palloa eteeni muistuttamaan mua päivittäin siitä, että oon nainen ja helvetin seksikäs, Sara Sieppi kirjoittaa.

– Jokainen naisvartalo on kaunis, kunhan vain itse on tyytyväinen ja kantaa sitä arvokkaasti.

– Voidaanko vähitellen muuttaa ajatusta siitä, että silarien hankkiminen ei ole sama asia kuin karkkikaupassa käynti, hän toteaa lisäksi.

Bloginsa otsikossa hän toivoo hyvästejä koko kohulle.

HAHAHAA SUOMEN HUIKEASSA MEDIASSA NYT TISSIKOHU.,!!  “Jokainen naisvartalo on kaunis, kunhan vain itse on tyytyväinen ja kantaa sitä arvokkaasti.” UPEESTI SANOTTU SARA!! JA MUN MIELESTÄ MITÄÄ MUUTA EI TARVI ENÄÄ SANOO TON JÄLKEE.,.,MÄ OON AINA SANONU JA PERÄÄNKUULUTTANU SITÄ ETTÄ SILLÄ KROPALLA JA KOKO VITUN ULKONÄÖLLÄKÄÄN EIO OIKEESTAAN MERKITYSTÄ KOSKA KOKO KAUNEUS LÄHTEE SIITÄ KUINKA SEN KANTAA.,JA KUKA TAHANSAHA SAA OTTAA SILARIT TAI OLLA OTTAMATTA MUTTA EI SIITÄ KUMMASTAKAA TARVI KETÄÄ TUOMITA TAI MOLLATA MUUTASELLASTA KOSKA KAIKKEE PITÄÄ OLLA,..,KAIKILLE,.,AAMEN

netti98ff7d73e5e

MIKÄ VITUN KIDUTUSKAMMIO???,.,..,KOSKA INTERNET ON IHANA.,,.

varotus45_640_25

VALVIIRA PAINOSTAA.,,.??? OTTAKAA IISISTI JA HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE.!!!!!!

OLKOON KUINKA VANHANAIKASTA TAHANSA MUTTA TÄÄ ON NEXT LEVELI SETTII JOUSILLA MORRJESS.,.,

ass-Silk-ART-PRINT-WALL-POSTER-24-X38 ass1a1fcdd5086 ass1ce0d81c689 ass7

PETRIN BLOGI: räpsfilmaten MoRo KESKIVIIKKO selfie KAMERAHOROT., tämä on ryöössttööööööö!!!

kamera007kameraaa6ce2abkameraaymaskKAMERA03450184

HAHAHAHA KOIRAT ON VIISAITA,.!!!! TÄMÄ ON RYÖSTÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! AUTOVARAS HAHAHA

vitute9e1af4f

JOO MUTTA VITUT,.,.ULKONÄÖLLÄ EIO MITÄÄ VÄLII PÄÄASIA ETTÄ MAISTUUUUU.,.,KOKKAUS ON KIVAAAAAA

viri-550x412

PELOTTAVAN NÄKÖSTÄ.,.,.,KOHTA KÄRÄHTÄÄ JOKU MUUKIN KU TIÄXÄÄ SULAKE.,,..,

Ruotsalaistoimittaja: Suomi vie MM-kultaa!

Monella suomalaisella usko Leijoniin on loppunut jo moneen kertaan näiden kisojen aikana, mutta onneksi länsinaapurissa sentään riittää luottoa nuoreen leijonaryhmään.  Aftonbladetin urheilutoimittaja Mats Wennerholm veikkasi jo ennen Minskin MM-kisoja, että Leijonat vie MM-kultaa. Wennerholm seisoo yhä vakaasti arvionsa takana. Hän myöntää blogissaan, että Sveitsiltä apuja tarvinneella Suomella ei ole kasassa mikään unelmajoukkue, mutta toisaalta Leijonilla ei ole myöskään paineita. Wennerholmin mukaan puolivälierissä Kanada kaatuu numeroin 3-2.

– Olen nähnyt monen joukkueen nousevan samanlaisen nöyryytyksen jälkeen täyteen iskuun. Minulla on yhä sama tunne, joka sanoo Suomi – kultasuosikkini jo kisojen alussa, Wennerholm kirjoittaa.

Toisessa blogikirjoituksessaan Wennerholm vertaa Suomen joukkuetta Ruotsin vuoden 1992 ryhmään. Tuolloin Tre Kronor lähti puolivälieriin vasta alkulohkon neljänneltä sijalta, mutta vei lopulta kultamitalit Suomen nokan edestä. Jos Ruotsi ei olisi jäänyt Minskissä niukasti A-lohkon kakkoseksi, Suomi olisi kohdannut rakkaan länsinaapurin jo välierissä.

– Valko-Venäjä on paljon helpompi vastus kuin ärsytetty Leijonat, Wennerholm kirjoittaa.

Wennerholm myös lisää, että Suomen pudotuspelikaavio on paljon armollisempi kuin Ruotsilla. Jos Tre Kronor menee jatkoon, välierissä se joutuu todennäköisesti kohtaamaan Venäjän. Jos taas Leijonat kaataa Kanadan, vastaan tulee USA tai Tshekki. Kumpikaan maista ei ole esittänyt ylivertaisia otteita kisoissa.

– Veikkaan yhä kultaa samalle joukkueelle, Wennerholm alleviivaa.

TOTTAHAN TOIO ETTÄ PAINEITA EI SILLEE KYLLÄ OLE,.,.OLISHA SENY VITUN HUIKEETA JOS LEIJONAT NOUSIS TOSTA TIÄXÄÄ HIRVEESEEN HAIPPIIN JA OTTAS KULLAN!!!!,.,

vessace9d9ed0f

LIKAT LIKAT ÄLKÄÄNY JAXAKO JOSTAI VESSARENKAASTA,…,,HAHAHAHAHA

SE ON SE TIIMITYÖ KATTOKAAS!!!!!!!!., MURKUT MENOSSA 420 PAJABILEISIIN HAHAHAHAHAHAAH

vari03-550x322

TÄSTÄHÄ TULISKI JÄNNÄÄ HAHAHAHAHA,.,.,.,

Supersankarit saattelivat pikkupojan viimeiselle matkalle

LIIKUTTAVA ELE  Vasta viisivuotiaan Brayden Dentonin sinnikäs taisto sai murheellisen päätöksen toukokuun alussa, kun pikkupoika menehtyi syöpään. Perhe päätti kuitenkin järjestää supersankareita kolmivuotiaasta lähtien ihailleen pojan viimeiselle matkalle liikuttavan tempauksen. Tummien pukujen sijaan hautajaisissa nähtiinkin perinteisestä poikkeavia asuja.

– Hän piti kaikista supersankareista, kertoi pojan äiti Staci Denton CNN:lle.

Arkunkantajiksi valikoituivat Braydenin suosikit. Hämähäkkimiehen, Teräsmiehen ja Batmanin lisäksi mukana oli myös Thor, joksi oli pukeutunut pojan eno Cory Denton.

– Se oli raskasta, mutta tein sen hänen vuokseen. Kun menimme katsomaan Teräsmies-elokuvaa, hän pukeutui teräsmieheksi, muisteli eno CNN:n haastattelussa.

Hautajaisista otetusta kuvasta tuli nopeasti pienimuotoinen nettihitti, jota oli CNN:n mukaan pian jaettu Facebookissa jo satoja kertoja. Supersankarihautajaiset olivatkin äidin mukaan oikea tapa saatella pikkupoika viimeiselle matkalleen.

– Tätä Brayden olisi halunnut.

UPEETA!!!! ARVOSTAN!!!!!

ufo14

JOOVITTU MIKÄHÄ SIINÄO ETTÄ AINA IHA PASKAA NE KUVAT TAI VIDEOT JASITTE KAIKKI HYVÄT PÄÄTYYKI AREA 51 UKOILLE,.,.,.V M P !!!!!!!!!!!!!!!!

try8347cee4

KAIKEE PITÄÄ OLLA!!!!!

LIKAT LIKAT NÄKEE NOLLIA NOLLIA NOLLIA??? KAINNY MUITAKIN NUMEROITA EIKAI VAA TIÄXÄÄ NOLLAA.,.,??

totta9dc4962

TOTTAMUUTE,.,.!!!

torvitatti4-550x577

ONKOSE PERKELE PILLIPIIPARI TORVITATTI KYRPÄ JOOSEPPI,.,.,.

tappa0021

NONIII NYT TULEE FAKTAA PÖYTÄÄ,.,.,.VAROKAA SARJAMURHAAJALEHMÄ MUULIN POTKUJA!!!!!!!!!!!!

KRANAATTI LÄHTI VÄHÄ VÄÄRÄÄ SUUNTAA,..MORJES VITTU PIKKU KIIRE TULI JENGILLÄ TOSSA HUH!!!!

kameraCEAACLlLkameraecontactkameraepeelkamerabook

Creative design from the South

Get in touch with us!