KESKIVIIKKO KAMERAHOROT sano muikku!!! HUOMENNA VALKEAKOSKELLE!!

PIKKU TESTIAJOLLA SIINÄ.,.OLIKO HYVÄT KYYDIT.,.,???,.,

OOTTEKO TESTANNU TOTA AKUPUNKTIOO.,.,??? TOIMIIXE,..,???

Sihisevä joutsen sekoitti Tukholman

Liikenne jouduttiin pysäyttämään peräti tunniksi.  Loukkaantunut joutsen pysäytti keskiviikkona Tukholmasta etelään menevän junaliikenteen lähes tunnin ajaksi. Junat pääsivät matkaan vasta kun paikalle hälytettiin villieläinpäivystyksen asiantuntijoita, jotka päätyivät lopettamaan linnun. Joutsen ei suostunut poistumaan ratakiskoilta, vaikka ensimmäiseksi pysähtyneen junan henkilökunta yritti hätistää sitä kaikin keinoin. Lintu sihisi ja yritti nokkia kaikkia, jotka uskalsivat lähestyä sitä.

Årstan sillalla sattunut välikohtaus myöhästytti sekä paikallisjunia että kaukoliikennettä. Liikenne palautui normaaliksi vähän ennen aamukahdeksaa.

TUOLA TOISELLA PUOLEN MAAILMAA P-KOREA ALOTTAA IHAN JUST SOTAA JOLLAIN VITUN ENNÄTYS OHJUXILLA MISTÄ KUKAAN EI TIÄ VITTU MITÄÄ MUTTA MEILLÄ TÄÄLÄ POHJOLASSA ON TOSI KIPERIÄ TILANTEITA KANS!!!!!,..,.,.,.,VITTU SE SIHISEE .,.,.,SIIS KÄSITÄXÄÄ YMMÄRÄXÄÄ SE SIHISEE..,!!!!!!

KAIKKI KATTOO PORNOO.,.,.,BANAANITKI,..

HEINZIN HÄISKÄLLÄ PERSE VUOTAA,…

LAITETAANKO JÄITÄ,.???.,.,.,NOSIIS TIMANTTISTA JA JÄÄTÄVÄÄÄ..

MMMMMM.,,.,ONKO NÄLKÄ,.?? MITÄS ME TÄNÄÄ KOKATAA.,.,MAISTUISKO PIKKUBURGERII TUOSTA??

MTV3: Ollin valmentajaksi MATTI NYKÄNEN

Matti Nykänen ryhtyy valmentamaan mäkihyppääjä Harri Ollia, kertoo MTV3. MTV3 ja Ilta-Sanomat uutisoivat, että Matti Nykänen on Harri Ollin uusi henkilökohtainen valmentaja. MTV3:n mukaan kaksikko sopi asiasta tiistai-iltana. Olli ilmoitti aiemmin tiistaina palaavansa mäkihyppääjäksi ja tähtäävänsä Sotshin olympialaisiin.

-Seuraavaksi istumme nokikkain ja teemme suunnitelmat, joilla Harri on mukana taistelemassa Sotshissa olympiamitalista, Nykänen kertoi MTV3:lle.

Nykänen sanoo olevansa sataprosenttisen varma, että Olli taistelee vuoden kuluttua kärkisijoista.

-Minulla on kokemusta ja minulla on tietoa ja olen varma, että löydämme yhteisen sävelen, Nykänen vakuutti.

Nykänen mainitsee, että hän ei aio puuttua maajoukkueen asioihin.

-Olen Harrin henkilökohtainen valmentaja.

JUMAVITUNLAUTA LEGENDAARISTA,.,..,TULISKO TÄSTÄ SITTE KANS REALITY-TV SARJA MTV3LLE.,,.???

INTERNET ON IHANA.,..EKAA JA TOKA VIKAA TULEE TEHTYY KUN NETTI VITTU POIKKI.,.!!!

ME OLLAA ERILLAISII.,.,.,JA VARSINKI NOI VITUN KISSAT ON IHA OMIANSA.,.,

NAUTTIKAA MUSASTA KERTAKAIKKIAAN VITTUMOOOSSSSHHH!!!

EEPPINEN VITUN FEILI.,,.????

Kuristi kihlattunsa tajuttomaksi SM-seksi riistäytyi RAISKAUKSEKSI

Kihlattunsa tajuttomaksi kuristanut mies vältti vankilan.

Mies kuristi kihlattunsa tajuttomaksi.

Helsingin käräjäoikeus tulkitsi tapahtuneen raiskaukseksi. Oikeus tuomitsi 21-vuotiaan helsinkiläismiehen vuoden ja yhdeksän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. 21-vuotias välttyi vankilalta, koska uhri oli aiemmin suostunut kuristusseksiin hänen kanssaan. 21-vuotias on niin ikään hakeutunut psykiatriseen hoitoon päästäkseen pakkomielteestään eroon. Oikeus kuitenkin katsoi, ettei pelkkä ehdollinen rangaistus ole riittävä seuraus. Oikeus määräsi 21-vuotiaan suorittamaan 70 tuntia yhdyskuntapalvelua. Edelleen hänet määrättiin valvontaan runsaaksi vuodeksi. Uhrilleen nuoren miehen pitää maksaa erilaisia korvauksia noin 8 000 euroa.

Ei kyennyt huutamaan

Tapaus sattui miehen asunnossa Itä-Helsingissä lokakuussa 2011. Kihlapari oli nauttinut alkoholia, minkä seurauksena nainen voi huonosti ja makasi sikiöasennossa lattialla. Mies ei kuitenkaan huomioinut kihlattunsa tilaa. Hän väänsi naisen selälleen ja alkoi kuristaa tätä kaulasta voimakkaasti. Nainen pelkäsi kuolevansa ja menetti myöhemmin tajuntansa. Naisen mukaan kuristaminen oli voimakkaampaa ja väkivaltaisempaa kuin se, mihin hän oli aiemmin vapaaehtoisesti suostunut miestä miellyttääkseen. Nainen kertoi oikeudessa yrittäneensä työntää miestä pois ja huutaa apua. Hän ei saanut sanaakaan suustaan, sillä mies tukki toisella kädellään hänen suunsa ja raiskasi naisen. Nainen palasi tajuihinsa ja juoksi pois asunnosta.

Palasi takaisin

Nainen kuitenkin palasi miehen luokse ja pariskunta jatkoi suhdettaan. Kuukautta myöhemmin 21-vuotias kuristi uudelleen kihlattuaan siten, että tämä menetti tajuntansa. Tämän jälkeen pariskunta erosi. Käräjäsalissa 21-vuotias myönsi raiskauksen. Hän kuitenkin kertoi uskoneensa, että nainen olisi ollut suostuvainen seksiin. Syytetyn mukaan kuristaminen liittyi hänen pakonomaiseen tarpeeseensa SM-seksiin. Tapahtunut kuristaminen oli miehen mukaan erilaista kuin tilanteessa, jossa olisi tarkoitus tappaa. Syytetty myönsi kuitenkin jossakin vaiheessa ymmärtäneensä, ettei nainen halunnut seksiä. Käräjäoikeuden mukaan nainen ei vastoin syytetyn kertomusta missään vaiheessa ollut antanut suostumustaan syytetyn menettelylle. Oikeuden kanta perustuu naisen yhdenmukaiseen kertomukseen. Naisen kertomus on pysynyt johdonmukaisesti samana niin poliisikuulusteluissa kuin varsinaisessa tutkinnassakin käräjäoikeudessa.

TÄN TAKIA MÄÄ ENO MESSISSÄ MISSÄÄ NÄISSÄ KURISTUS-SITOMIS SADOMASO RAJUIMMISSA SEXIHOMMISSA,..,,.MISSÄSE VITUN RAJA SITTE MENEE.,.,??? EIKIITOS.,

VOI NIINKU OLLA TIÄXÄÄ ALASTI MUTTA FARKUT SILTI “JALASSA”.,.,.,

ODOTTELEN FESTARIKESÄÄ…..SIIS IHANAA.,..,FESTARIT ALKAA IHA KOHTA.,.,MULLON YLI 20 FESTARIKEIKKAA KESÄLLÄ!!!!!!!!,..,,.

KUKA VITTU SANO ETTEI HOMOSAPIEN OSAA LENTÄÄ.,.,???? TÄH IHANSELVÄSTI OSAAHAN IHMINEN SITTENKI LENTÄÄÄÄ..,.,

MAANANTAI HAISTA VITTU PETRI !!!,,vedetääx kielari?

haistamiddle_fingerHAISTAVITTU71817484121029131gomHAISTAVITTU_056haistavittu12_20HAISTAVITTU722142889833258544gomHAISTAVITTU21HAISTAVITTU04

TUOMARI ON NUIJA NUIJA NUIJA!!!!!!!!,,,,VITUT MÄÄ LÄHEN HAKEE SUBIN,,,MMMMMMM

HALPA06

NYTO VITTU LAMA-AJAN SEXISUKKAHOUSUT,,KÖYHÄT MUTTA NÄTTIÄ VERKKOO…

legolippis3106_131c67cbb000b14357e92d5a2f716c87

HUH,,HELMEE LEGO NEWERA LIPPISTÄ ÄMMÄLLÄ PÄÄSSÄ..

Jessica Alba: Raha tekee onnelliseksi

Rahalla saa onnea. Sitä mieltä on ainakin näyttelijäkaunotar Jessica Alba.

– Se, että olen tienannut paljon rahaa, on tehnyt minut onnelliseksi, sanoi Alba brittiläisen Scarlet-lehden haastattelussa.
Alba kehuu tienanneensa miljoonansa omilla ansioillaan.
– Kukaan ei ole auttanut minua – olen tehnyt tämän kaiken itse ja omilla ehdoillani.
Mikä parasta, myös kaunottaren muut perheenjäsenet ovat rikkaita. Hänen isänsä on menestynyt kiinteistöbisneksessä, ja veli näyttelee ja tekee mallintöitä.
– Kenen tahansa jota potkitaan maahan pitäisi tajuta, että hän voi ottaa elämänsä omiin käsiinsä ja menestyä, Alba rohkaisee.

VITTU KYLLÄ JESSICA TIETÄÄ..RAHA RATKASEE JA JOS JOKU VITTU VÄITTÄÄ ETTÄ RAHA EI TEE ONNELLISEX SE EI OO KOSKAA TIÄXÄÄ OLLU KÖYHÄ PERSEAUKI,,!!!!!!!

nammamaha

MITÄJOS??

EINIINKÄ BARBAARIA PAINIA MUTTA BARBARA PAINIA….MISÄÄ MUUALLA KU VITTU JAPANIASSA TIÄTTY!!

Kiipeili kattorakenteissa kesken kiekko-ottelun

Lahden Pelicansin kannattaja sai päähänsä erikoisen tempauksen lauantaina Raumalla pelatussa SM-liigassa ottelussa Lukko-Pelicans.

NIIN VITUN TYLSÄÄ LÄTKÄÄ ETTÄ OLI PAKKO ALKAA VIIHDYTTÄÄN ITTEENSÄ….

nappiin2_48

SILLÄLAILLA,,,HYVÄ POJAT…SETIT KUNNOSSA???

nolla7-6

KATSOO KANAVAA NOLLA????
Yleisradion tv-lähetys

Veitolan ja Komulaisen nätti suudelma hämmensi

Viime vuoden parhaimpia televisio-ohjelmia ja esiintyjiä palkitsevassa Venla-gaalassa koettiin lauantaina hämmentäviä hetkiä.

Tampereella pidetyssä gaalassa oltiin palkitsemassa iltaseitsemältä parasta talkshow-juontajaa, kun voittajan julkistusta edeltävässä haastatteluosuudessa koettiin suomalaisesta gaalatyylistä poikkeava hetki.
Parhaasta talkshow’sta olivat ehdolla Miitta Sorvali (Miitta-täti), Maria Veitola (Maria!) ja Kristiina Komunlainen (Päivä ennen kuolemaa).
Veitola ehdotti suorassa televisiolähetyksessä Sorvalille “Vedetääks kielari?”, johon Sorvali vastasi hieman hämmentyneenä “No ei”.
Gaalaa juontanut Anna Sorainen jatkoi lähetystä kysymällä Komulaiselta, mitä tämä luulisi Miitta-tädin tekevän päivää ennen kuolemaansa.
– Mun on hirveen vaikee kuvitella, kun mietin miksei Maria kysynyt multa vedetäänkö kielari, Komulainen vastasi.
Veitola ei jäänyt toimettomaksi.
– No vedetäänks ne kielarit, hän kysyi Komulaiselta ja naiset suutelivatkin intohimoisesti lähikuvassa.
Kaksikko paiskasi kättä päälle suudelman päätteeksi.
Lisää oli vielä luvassa. Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner jakoi lavalla hetkeä myöhemmin parhaan viihdeohjelman palkintoa ja kommentoi nähtyä suutelukohtausta.
– Minä sanon hyi, hyi, hyi…Ylessä ei pussaile kukaan muu kuin minä.
Tällöin lavalle asteli Veitola ja hieman myöhemmin Komulainen, jotka jatkoivat pussailua Jungnerin julkistaessa parasta viihdeohjelmaa. Saliyleisön kiinnittäessä huomiota suuteleviin naisiin Jungner toppuutteli touhua saadakseen voittajan kerrottua.
Gaala pääsi hämmentävistä hetkistä huolimatta jatkumaan.
Parhaan talkshow’n Venla-pystin sai Miitta Sorvali ohjelmasta Miitta-täti. Parhaana viihdeohjelmana palkittiin Ihmisten puolue. Kategorian voittajasta äänesti tv-yleisö.

VOI VOI HUOKAA MUMMOT JA ROUVAT MUTTA PETRI SANOO VITTU NÄTTIÄ.!!!!!!!!……..HYVÄT TYTÖT!!!!!!!!!!!!!

ovetauki96

HYVÄ HYVÄ ATRIAMUMMOOOOO.!!!!!!!!!

OHOO U2 JA JAY Z…HUH,,KURKOJA,,KÄDET ALAS,,SILTI PASKA BIISI,,,MITÄ MIELTÄ?

pacman-26

PACMAN ON JOKAPAIKASSA,,,,HUH,,,SYÖKÖ SE AURINGON JA SITTE ALKAA PIMEEKAUSI?????

parhaat13

PARHAAT PILLUT JÄÄ NUSSIMATTA JOS NAAMAAN KATTOO!!!!!!

pallomeriM031

VITTU!! MÄÄ ETIN JA ETIN SIÄ PALLOMERESSÄ OLISKO SIELÄ OLLU JOTAI VITTUVOSUA MULLA MUTTA ENMÄÄ LÖYTÄNY MUTTA SIINÄHÄ SE NÄYTTÄS PERKELE OLEVAN!!! EIMUUTAKU UUDESTAA LAIVALLE!!!!!!!!

PLIKKA AIVASTELEE 12 000 KERTAA PÄIVÄSSÄ..FESTARIFLUNSSAA JAA JAA …NONIIIIIII,,.TERVEYDEXI!!!,,,

Creative design from the South

Get in touch with us!