paska maailma.,,.MAANANTAI haista vittu PETRI!! eat fuck kill

KÄNNISSÄ OSAAN MITÄVAA VAIKKA TANSSII.,.,,.

MMMMMMM,,,,,,,,ONKO NÄLKÄ????

HERÄTYS..MÄÄ ENO IKINÄ LYÖNY NAISTA.,.,.,PAITSI LÖYSÄLLÄ MUNALLA VÄHÄ JA LÄPSINY PERSEELLE.,,.

Helikopteriromua bin Ladenin piilopaikan edustalla.

Onko tässä USA:n äänetön kopteri?

Asiantuntijoiden väitteiden mukaan amerikkalaisten Osama-rynnäkössä käyttämät helikopterit olivat erittäin salaiseen hankkeeseen kuuluvia, ennennäkemättömiä häivehelikoptereita.

Toinen helikoptereista vaurioitui rynnäkön aikana, jolloin Navy Seal -erikoisjoukot tuhosivat sen räjäyttämällä. Piilopaikan edustalle jääneistä romuista armeijaekspertit ovat päätelleet, että huhutut häivehelikopterit ovat sittenkin olemassa. Tutkalla vaikeasti havaittavan helikopterin takaroottoreissa on muun muassa katsottu olevan ääntä vaimentava pinta.
– En ole nähnyt mitään tällaista aikaisemmin, sanoi ABC-televisiokanavan haastattelema Yhdysvaltain puolustusministeriön entinen virkamies.
– Jos tällainen tulisi kohti, et edes tietäisi. Ne tulevat lujaa ja matalalla. Ja jollei niiden saapuminen kuulu, ei välttämättä tajua reagoida ennen kuin on liian myöhäistä, hän kertoo haastattelussa.
Army Timesin haastattelema asiantuntija sanoo, että helikopteri oli jonkinlainen modifioitu versio erikoisjoukkojen käyttämästä MH-60 Black Hawkista.
– Se ei todellakaan näyttänyt perinteiseltä Black Hawkilta, hän sanoi.

JAAA TOI PELTIPURKKI.,.,??? MITÄ VITTUANY,..,

MITÄ ME TEHÄÄ..

HOMMA SELKEE,,

SOTAJUMALA KUTSUU PARATIISIIN,,,LETS MENNÄÄÄÄ????

TAPPAJA-AUTO,,,

TS: Paljastelijat taas liikkeellä

Lämpimät säät ovat saaneet puskapaljastelijat liikkeelle, Turun Sanomat kertoo.

Esimerkiksi viime maanantaina ohikulkijat näkivät masturboivan miehen Turussa Uudenmaantien varrella. Pelkästään Varsinais-Suomen poliisi on saanut tänä vuonna ilmoituksen 18 tapauksesta. Viime vuonna poliisi kirjasi maakunnassa 72 paljastelua, Turun Sanomat kertoo. Paljastelijoita näkyy uimahalleissa ja autoissa istumassa ympäri vuoden, mutta kevään koittaessa he liikkuvat ulkosalla ja etenkin koulujen lähellä.

TAASKU VÄHÄ LÄMMINTÄ TULEE NIIN IHA SEKSEX MENEE TOI MAININKI KOITTAKAA NYVITTU PITÄÄ JÄRKI KÄDESSÄ!!!!,.,.,.EIKÄ MUNA.,.,.,

MUISTA LUKEA,,

FIILISPOHJALLA,,,,

JAAAAA,,SÄÄ ET USKALLA VAI,,,

TOTTAMUUTE,,

Stinaa revitään KEIKOILLE

Ennakkosuosikki Stina Girsin putoaminen Idolsista oli monelle järkytys. Laulajatar on kuitenkin jo kääntänyt tappion voitokseen.

JÄRVENPÄÄ Alakoulu-lainen poika osoittaa ujosti sormellaan ja kuiskaa huomionsa vierustoverilleen. Järvenpääläisen uimahallin kahviossa istuva Idols-suosikki Stina Girs, 24, on tällä hetkellä kaupungin kuumin julkkis. Stinaa ihmisten reaktiot hymyilyttävät. Tämä on uutta ja jännittävää.

– Ennen Idolsia minua ei tuntenut kukaan, vaikka olin tehnyt noin 200 keikkaa. Nykyään ihmiset tulevat juttelemaan ja pyytävät nimikirjoituksia.

Tie Idolsissa päättyi dramaattisesti huhtikuun puolivälissä. Putoaminen tuli yllätyksenä myös Stinalle itselleen, koska hän sai lähetyksessä hyvää palautetta tuomareilta, muun muassa Katri Helenalta. Voiton piti olla läpihuutojuttu. Jo parissa päivässä Stina oli niellyt tappionsa, sillä hänen puhelimensa alkoi piristä lupaavasti. Nyt keikkaa on tiedossa oman bändin kanssa koko kevään ja kesän ajaksi.

– Kysyntä yllätti positiivisesti. Keikkatarjouksia on tullut paljon, joten kiirettä pitää niiden suhteen.

– Olen todella tyytyväinen, että minulle kävi Idolsissa niin kuin kävi. Nyt saan tehdä mitä itse haluan.

JOO SIIS HYVÄNÄIN.,,.OHAN SE VITTU JO NÄHTY ETTEI NOI VOITTAJAT KAUHEEN PITKÄLLE PÖTKI.,.,ETTÄ MELKEENHÄN SEO OLLU ETTÄ NE KAKKOS KOLMOSPAIKKALAISET ON KERÄNNY TIÄXÄÄ POTIN MUTTA KATOTAA MITEN TÄSSÄ KÄY,..,.,ANNA PALAA STINA!!

PEKONISTA TEHTY KEVIN BACON…

RAJUT KORKKARIT,,,VITUN UPEET ALIENKENKÄT,…,

UPEETA VITUN BIISIÄ IHANALLE BRITNEYLLE,,,,,TEFLONIA,,

—–

TÄNÄÄÄ TURKUUUU HUNAJAA..,keskiviikko KAMERAHOROT peilissä klik,,,KURANEN SUIHKU,,

REENIÄ,,,AEVAN VITUN HOTTI ROSA ACOSTA,.,.TÄLLÄ LIKALLA ON UPEE TULEVAISUUS,,

FRIIKKIJUNAPATSAS,,,

Lauri Tähkä jätti bändinsä!

Lauri Tähkä & Elonkerjuu -bändi on hajonnut.

“Tauko on antanut hyvää etäisyyttä ja perspektiiviä touhuihimme ja olen tullut siihen tulokseen, etten nää enää mahdollisuutta jatkaa bändiä. En näe tällä hetkellä sitä laulun tekemisen intohimoa itsessäni, jolla on suoranainen yhteys bändisovituksiimme, keikkailuun, treenaamiseen, uuden kehittämiseen tai keksimiseen. Haluan tehdä jotakin muuta ja tähän touhuun mun takkini on tyhjä”, Tähkä kirjoitti viestissä bändin mukaan.
Bändin mukaan päätös on yksin omaan Laurin. Muuta bändiä tilanne harmittaa.
“Teimme yhdessä kahdenkymmenen vuoden työrupeamalla villeimmistäkin unelmista totta. Olimme ryhmä jollaista ei Suomen maahan jokapäivä synny. Olimme loistava porukka! On sääli että tämä ilo katoaa varsin klassisella tavalla,” he kirjoittavat.

EKA AJATTELIN ETTÄ KOKO HOMMA LOPPUU MUTTA TIÄXÄÄ EI,.,.EIHÄ MENY LAURI TÄHKÄSTÄ PÄÄSTÄ,.,..,VAATIIKO BÄNDI LIIKAA PALKKAA LAURI??.,..VEIKKAAN ETTÄ LAURI JATKAA MUTTA VAIHTAA VAA HALVEMMAT ÄIJÄT KEHIIN,..,

PEILIKUVA,,,

NÄTTI JA REHELLISEN KOKONE PERHEPIZZA

Rap-tähti Nate Dogg kuoli nuorena

Nate Dogg kuoli vain 41-vuotiaana.

Nate Doggin, oikealta nimeltään Nathaniel Dawayne Halen omaiset vahvistavat miehen kuolleen viime tiistaina. Kuolemasta kertoi TMZ-sivusto. Kuolinsyy ei ole vielä tiedossa. Rap-artisti Nate Dogg kärsi terveysongelmista vuosien ajan. Hän selvisi kahdesta vakavasta sairauskohtauksesta vuosina 2007 ja 2008. Dogg tunnettaaan parhaiten Warren G:n kanssa vuonna 1994 tehdystä hitistään Regulate.

VOI PASKA.,.,.,R.I.P.

SHOW AND AG,,,,,…NEXT LEVEL,,,TÄNÄÄ MENNÄÄ SEURAAVALLE LEVELILLE NATE DOGGIN KUNNIAX,,,

VITUN HIENO,,,RETROOO..,.

Lola lyttää missikisat: ”Taso on huono”

Lola Wallinkosken mielestä Miss Suomi -kisat ovat surullisessa jamassa.

Kilpailun tasossa ei Lolan mielestä ole kehumista.

– Suuren luokan kaunottaria ei ole hirveästi näkynyt. Kadulla tulee koko ajan vastaan kauniimpia ihmisiä.

Valitettavaa Lolasta on myös se, että peruskäsitys kauneudesta on alkanut häilyä.

– Finalistien joukossa on saattanut olla ihmisiä, joilla on esimerkiksi täysin virheellinen purenta tai liian pitkä selkä. Ja sitten sellainen valitaan vielä voittajaksi!

– Sitäkään en ymmärrä, miksi jotkut päästetään Miss Suomi -finaaliin uudestaan. Siinä menee koko idea.

– Se on noloa jo organisaatiollekin. Siitä saa käsityksen, ettei parempia tai uusia kasvoja ole tarjolla.

Lola ei näe mitään järkeä Miss Suomi -kisan viimeisimmässä uudistuksessakaan. Se sallii botox-ruiskeiden ottamisen.

– Botox liittyy vanhenemiseen ja ryppyihin. Missit ovat 18-24-vuotiaita. Ei kukaan sen ikäinen edes harkitse ryppyjen silottamista botoxilla.

Hän haluaisi, että luonnollisuuden vaaliminen säilyisi kisassa edelleen. Sen sijaan Lola sallisi Miss Suomelle vapauden korjailla itseään kansainvälisiin kauneuskilpailuihin, jos missi näin haluaa.

– Kyllä luomunakin pärjää. Olen elävä todiste siitä.

AAMEN.,.,.,.,KYLLÄ LOLA TIETÄÄÄ,..,TÄYSIN SAMAA MIELTÄ..

ONKO PUSKAT KUNNOSSA,,,??

TOTTAMUUTE,,..,,..

LENTOEMOT PIRISTÄÄ,,,,KOSKA LENNETÄÄN,,,SAAKO JO TEKOHENGITTÄÄÄ,,,??

VITUTTAAKO ANGRY BIRD JO,..,.,???

“Täydellisessä” Selänteessä vain kaksi pientä vikaa

JÄÄKIEKKOTeemu Selänne on täysin ainutlaatuinen pelaaja.

Selänne on lähes 41-vuotias. Hän on kärsinyt polvivammoista ja pelannut NHL:ssä 18 kautta. Silti hän on kuluvalla kaudella yksi 15 pelaajasta, jotka ovat tehneet pisteen tai enemmän per peli. Kukaan muu heistä Selännettä lukuun ottamatta ei ole tällä hetkellä yli 35-vuotias. Kaikkiaan Selänne on tehnyt kuluvalla kaudella 60 ottelussa 63 pistettä (21+42).

Selänne on ollut NHL:n eliittiä eri aikakausista huolimatta. Hän teki tuloskaudellaan 76 maalia, kun NHL:ssä vietettiin avointen ovien päiviä. Hän ylsi 30 maalin paikkeilla 2000-luvun puolivälissä, kun NHL:ssä arvostettiin tiukkaa trap-kiekkoa. Selänne on tehnyt yli 1 000 pistettä ja yli 600 maalia. Hän on pelannut yli 1 000 ottelua. Selänne olisi yhä nykypäivänäkin lähes jokaisessa joukkueessa kärkiketjujen pelaaja. Liiga muista nestorihyökkääjistä, kuten Mike Modanosta ja Mark Recchistä ei voisi samaa sanoa. Siksi Selänne on yhä ainutlaatuinen pelaaja. Yhdysvaltalainen kiekkoblogi, arvostettu Puck Daddy, keksikin Selänteestä vain kaksi pientä vikaa. Hän ei tehnyt kuluvalla kaudella pisteitä joulukuun 26-28. päivä eikä tammikuun 18-20. päivä. Kyseiset päivät ovat kauden ainoat ottelut, kun Selänne on jäänyt kahdessa ottelussa putkeen ilman pisteitä. Voiko 40-vuotiaalta hyökkääjältä vaatia enempää?

KÄDET VITTU ALAS ONHAN TEME AEVAN VITUN HUIKEE ÄIJÄ.,.,.,!!.,.,ELÄVÄ LEGENDA.,,.

ENS HALLOWEENIN HITTI ASU,.,.,..,WINNING,..,.,DUH.,.

TOTTAHAN SEVITTU ON.,.,.,

KURANEN SUIHKU,,,,,

—-

Creative design from the South

Get in touch with us!