LOISTAVAAAA,.,.!!!!! EI HÄIKÄSE KOSKAAA maanantai.,.LISKOJEN YÖT TAKANA??,.,.,yäk

EI HAJOO SILEE KU ELOKUVISSA,.,.,.

NÄXÄÄ KUINKA HIENO TATTOOO,..,.,

Yle: Valelesbot huijaavat Kelaa

Nuoret solmivat liittoja rakkauden lisäksi myös laskelmoiden rahan takia, kertoo Yle Lahti. Avioliitto tai rekisteröity parisuhde korottaa nuoren opiskelijan opintotukea. Kun nuori elää virallisessa liitossa, Kela ei huomioi vanhempien tuloja tuen määrässä. 19-vuotiaat lahtelaisnaiset muuttivat kämppäkavereiksi. Koska he ovat alle 20-vuotiaita, vanhempien tulot vaikuttavat toisen opintotukeen.

Jos opiskelija on avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa, vanhempien tuloilla ei olekaan enää mitään merkitystä. Niinpä naiset painelivat maistraattiin ja rekisteröityivät valelesbopariksi. Muuten Kelalta ei olisi tullut rahaa.Kansaneläkelaitoksesta myönnetään, että joskus naiminen rahasta kannattaa. Jos nuori asuu vanhempiensa luona, mutta on silti avioliitossa, ei Kela voi vähentää opintotukea isän ja äidin tulojen perusteella. Opintotukiasioiden etuuspäällikkö Ilpo Lahtinen sanoo, että Kela ei tule kurkkimaan makuuhuonepuuhia.

T.A.T.U. ON OPETTANU ETTÄ TOI KANNATTAA.,.,.,HYVÄ LIKAT!!!

TUOSTA!.,,..,

SHOTIT ON SAATANASTA,..,.,.,..,(JOSKUS)

MITÄ TOI KUVAAJAPATU TUOLA EDES TEKEEE VITTUUU,..,

NÄTTI TEMPPU JA .,.,..,KIPPIS KULAUS!!!!!!!,.

Ruotsinlaiva tunteja myöhässä Matkustajat litkivät ILMAISTA VIINIÄ

Rannikolle jumiin jääneen ruotsinlaivan matkustajat eivät joutuneet olemaan nälissään tai janoissaan. Ruotsinlaiva Silja Serenade odotti tuulen tyyntymistä Helsingin kasuunin luona. Laivan lähtö takaisin Tukholmaan lykkäytyy kello 19:ään.

– Tämä on kapteenin päätös, ettei lähdetä riskeeraamaan, varatoimitusjohtaja Pasi Näkki Silja Linelta kertoi laivan vielä odotellessa pääsyä satamaan.

Serenaden kyydillä Helsinkiin tullut lukiolainen Abiturienttien pikkujouluristeilyä laivalla viettänyt Emma Japisson kertoi STT:lle, että matkustajille tarjottiin maksuton brunssi viivästyksen vuoksi. Kyse oli aamupalabuffetista, jota tarjoiltiin tavallista pidempään, puolille päivin. Tarjolla oli myös viiniä sekä hätävarana kahvia, kakkua ja pullaa.

– Lähes koko ajan oli mahdollisuus syödä jotain firman piikkiin, ei tarvinnut nälkää nähdä. Vain viini taisi vähän loppua kesken, kun kaikki janoiset risteilijät kittasivat sitä ilmaiseksi, Japisson havaitsi.

Matkustajat suhtautuivat myöhästymiseen rauhallisesti, vaikka jatkokyytien perään kyselijöitä riitti.

– Viimeisten tuntien aikana oli ongelmia vähän kaiken kanssa, mutta henkilökunta jaksoi hyvin. Jos he olisivat olleet kireinä, tunnelma olisi voinut olla toisenlainen, Japisson kehuu.

Myös Siljalla matkustanut perheenäiti kertoi Iltalehdelle, että matkustajat saivat ilmaiseksi ruokaa laivalta. Laivan piti saapua Olympiaterminaaliin jo aamukymmenen tienoilla.

Hinaajat tarpeen

Etelänpuoleinen tuuli on puhaltanut Helsingin edustalla puuskissa jopa 24 metriä sekunnissa, STT kertoo. Tuulen odotetaan tyyntyvän ja kääntyvän länteen päin, mikä helpottaisi aluksen sisääntuloa. Myrskytuulet ovat vaikeuttaneet tänään matkustajalaivojen liikennöintiä Helsingissä, kerrotaan alusliikennepalvelusta. Lähes kaikki laivat ovat joutuneet turvautumaan hinaajien apuun. Pika-alukset ovat jääneet satamaan kovan tuulen takia, mutta muut matkustaja-alukset ovat päässeet matkaan.

AIETTÄ.,.,,LAIVALLA ON AINA KIVAAA.,,.

MORO MAITO ON MUUTE HYVÄÄÄ.,,.

VAIHTOEHTOJA.,,.???

MÄÄ EN TARVII PALJOO..,.,LÄPPÄRI JA RUSKEETA RUUMIINPESUNESTETTÄ.,.,

LAASERI VITTUU JA TOLLA MENNÄÄÄ,..,.,

“Seksikäs nainen on aina uhka”

Muut naiset tuomitsevat seksuaalisesti aktiiviset naiset ankarammin kuin miehet. Väestöliiton johtavan asiantuntijan, kliinisen seksologin Tarja Sandbergin mukaan asenteet naisten seksuaalista halukkuutta kohtaan ovat muuttuneet selvästi myönteisimmiksi. Seksuaalisesti aktiivisilla naisilla tarkoitetaan tässä yhteydessä naisia, jotka haluavat seksiä usein ja osoittavat halukkuutensa. Myös itsensä kanssa rakastelu lasketaan aktiivisuudeksi.

– Miehet eivät enää koe halukkuutensa ilmaisevia naisia uhkaksi tai vaaralliseksi. Naiselta toivotaan aloitteellisuutta.

Hyvinkin voimakkailla nimityksillä halukkaita naisia kohtaan hyökkäävät naiset herättävät Sandbergissa hämmennystä.

– Ehkä heillä on epävarmuutta omasta seksuaalisuudesta tai seksin riittävyydestä omassa suhteessa.

Sandbergin mukaan yhteiseen nautintoon ja mielihyvää perustuva aktiivisuus on suotava asia parisuhteessa. Seksuaalisesti aktiivisten naisten alisteisuus miehiä kohtaan tai jotenkin huonon naisen maine on hänen miehestään todella vanhanaikaista ajattelua.

– Ihan järjettömän vanhaa hapatusta. Tästä pitäisi jo pikkuhiljaa päästä ylitse. Kukaan ei alistu millekään, jos seksi perustuu yhteiseen mielihyvään ja vapaaehtoisuuteen. Negatiiviset mielikuvat tuntuvat pysyvän vuosikymmenestä toiseen.

“Nautin seksistä”

Miia ja Mari ovat tunteneet toisensa vuosikymmeniä. Nelikymppinen Mari meni nuorena naimisiin, kun ystävyksistä nuorempi Miia on virallisesti sinkku. Todellisuudessa hänen suhteensa naimisissa olevaan mieheen on jatkunut jo vuosia. Molemmat allekirjoittavat tutkimustulokset, joiden mukaan seksuaalisesti aktiivisilla naisilla on lähinnä miesystäviä tai toisia samanlaisia naisia ystävinä.

- Nautin seksistä, mutta en minä ketä tahansa sänkyyni kelpuuta, Miia tuhahtaa.

Ystävänsä rooliin toisena naisena Mari suhtautuu ristiriitaisesti.

–  Seksistä nauttiva nainen on aina uhka. Jos nainen nauttii seksistä, niin omaan seksuaalisuuteensa kielteisesti suhtautuvat naiset pelkäävät häntä, Mari toteaa.

Marilla on ollut vain muutamia seksikumppaneita ennen avioliittoaan, eikä hän ole koskaan pettänyt puolisoaan.

- Minuakin on huoriteltu, vaikka keskustelun aihe oli niinkin intiimi kuin talouspolitiikka, Mari kertoo.

Ystävykset pohtivat, mistä ulkopuoliset ylipäätään voivat tietää, että heillä on aktiivinen seksielämä sekä parisuhteessa että itsensä kanssa. Seksuaalinen aktiivisuus tarkoittaa heille paitsi yhdyntöjä myös masturbointia, ei mahdollisimman suuren nimilistan keräämistä.

–  Olisimme mieheni kanssa varmaan eronneet lasten ollessa pieniä, mutta hyvä seksielämä piti meidät yhdessä. Hän on aivan fantastinen rakastaja, Mari kertoo silmät loistaen.

Kummankaan naisen pukeutuminen, meikkaaminen tai ulkonäkö ei ole seksuaalisesti provosoivaa. He selvästi ovat sinut itsensä kanssa ja kantavat itsensä hyvin. Molemmat ihmettelevät, kuinka jopa feministeiksi julkisesti tunnustautuvat kanssasisaret saattavat väittää, että seksuaalisesti aktiivinen nainen alistaa itsensä.

- Ollaanko me pohjimmiltaan eläimiä ja haistetaan toisten hormonitaso, Miia miettii.

–  Olen joskus miettinyt, kuinka ilkeitä todella kauniille ihmisille ollaan, jos tällainen tavallinen suomalainen vaimo ja äiti herättää näin paljon epävarmuutta ympäristössä, Mari pohtii.

JOO TÄSTÄ PITÄS VITTU PÄÄSTÄ SIIS EROON KOSKA NAISET TYKKÄÄ NUSSIA IHANKU MIEHETKIN,.,.JASIIS NUSSIMISEEN TARVITAAN KUITENKI AINAKI SE KAX IHMISTÄ.,.,JAJOTKUT ON AKTIIVISEMPII KUJOTKUT EISIINÄOO MITÄÄ IHMEELLISTÄ OLINE SITTEN MIEHII TAI NAISII.,.,

FUCK YEAH.,.,.,MUN EI KYLLÄ TEE MIELI TYÖNTÄÄ MUNAANI TOHO NIINKU SIINÄ LEFFASSA.,.,MÄÄ SÖISIN TON MIELUMMI.,,.

MISTÄHÄN JOHDOSTA PITÄS NYKÄSTÄ.,,.,.????

HYISSAATANA VITTU KÄÄRME OTTOAUTOMAATISSA.,.,.,!!!!!!!!!

…,,

PERJANTAI PERSEET,, rammstein pillua PUSSY,

ass_011ass01ass04ass05ass5ass07

[dailymotion id=xaill1]

Rammsteinin uuden Pussy-nimisen kappaleen video on kielletty alle 18-vuotiailta, eikä syyttä.

Rohkealla vihjailulla alkava video kääntyy loppua kohden silkaksi pornoksi. Alun itseään tarjoavat tuhmat sihteerit ja sisäköt vaihtuvat pian suoranaiseen pornoon kaikilla alan elokuvien kliseillä höystettynä

ass8ass011ass14ass15

EMMÄÄTIÄ VITTU ENMÄÄ TÄLLASTA HALUU VITTU KATTOO,,MUUTENKI TOI KOKO ILMAKITARA HOMMA IHA TYHMÄÄ MUN MIELESTÄ,,

JUOMAAN1706928-slurpsis

TÄNÄÄ RYYPÄTÄÄN!!! KIPPIS KULAUS!!! JUODAAN TAAS!!!

Viäki

tehokkaampi

katumus

pilleri!

Markkinoille on tulossa pilleri, joka tepsii myös mattimyöhäisillä.

JOS KADUTTAA Markkinoille on pian tulossa jälkiehkäisypilleri, joka tepsii myös mattimyöhäisillä, sillä se täytyy ottaa viiden vuorokauden sisällä aktista.

JOS KADUTTAA Markkinoille on pian tulossa jälkiehkäisypilleri, joka tepsii myös mattimyöhäisillä, sillä se täytyy ottaa viiden vuorokauden sisällä aktista.
00000morning

Jos kondomi on mennyt rikki, e-pilleri jäänyt ottamatta tai ehkäisy unohtunut kokonaan, on aika ottaa jälkiehkäisypilleri. Aiemmin Suomessa myyty valmiste, Norlevo, tehoaa ainoastaan, jos se otetaan kolmen vuorokauden kuluessa suojaamattomasta yhdynnästä. Pian markkinoille on tulossa pilleri, joka tepsii myös mattimyöhäisillä, sillä se täytyy ottaa viiden vuorokauden sisällä aktista.

0000morning_after_pill

Leiraksen markkinoima EllaOne perustuu ulipristaaliin, joka estää progesteronin raskautta ylläpitävän vaikutuksen. Mekanismi on uusi, sillä esimerkiksi Norlevo toimii estämällä munasolun kiinnittymisen kohdun seinämään. Yli 15-vuotiaat voivat ostaa Norlevoa ilman reseptiä apteekeista. EllaOne sen sijaan vaatii lääkärin kirjoittaman reseptin. Viestintäjohtaja Malla Hintsala Leirakselta kertoo, että tuotteen pidempi toiminta-aika onkin merkittävä parannus aiempiin valmisteisiin.

– Kyllähän tuo pidempi aika ehdottomasti on EllaOnen etu. Voisi kuvitella, että tuon viiden päivän aikana ehtisi sitten lääkäriinkin keskustelemaan asiasta ja hakemaan reseptin.

0000cartoon5

EllaOne tulee myyntiin Ruotsissa jo lokakuussa. Hitsala arvioi, että tuote tulee Suomen-markkinoille mahdollisesti marraskuussa. Vielä aikataulu ei kuitenkaan ole varma.

KATUMUSPILLERI SETIT KUNTOO!!!!,,,JA MUUTENKI MUISTAKAA HARRASTAA TURVASEXIÄ KOSKA RASKAANA OLEVAT TYTTÖYSTÄVÄT RIKKOO AVIOLIITOT JA MUUT,,,,!!!!!!!!!

nussisikko10

KATUMUSPILLEREISTÄ PUHEENOLLE,,,,NUSSISIKKO??,,,

paita22

NOVITTUENITEN!!!!!!!! KIITOS!!

LEGO ARCADEEE,,,JOKU JAXANNU VÄSÄTÄ HUH,,,

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Patrick Swayze on menehtynyt. Haimasyöpää sairastanut Swayze oli kuollessaan 57-vuotias.

kanye2vi5gzm

VITTU TOI KANYE KERKEE KANS JOKAPAIKKAA,,,,

kanye1252979572543

HETKINEN,,,,JACK VAI HEATH????,,,TOIHA ON VITTU TASAPELI !!!!!!!!!!!!!

piirakkaimage001.png.scaled.500

SUPERNÄTTIÄ HOMMAAA PIIRAKKA-ALUE???,,,RIPSIPIIRAKKAA KANS???

sillä03

SILLÄVÄLIN KU TE KAADATTE JUOMIA PÄÄLLENNE MÄÄ PUHUN RIVOO PASKAA TEIDÄN ÄMMILLE,,,,

perjantai18-15

VIELÄ VÄHÄ VIINAA NIIN KYLLÄ SAXET AUKEE,,,PUOLITANGOSSA ON JO!!!!!!!!!

TÄSSÄHÄN ON TUTTUJA NAAMOJA,,,,BOOTS JA TOM MORELLO,,,STREET SWEEPER SOCIAL CLUB–100 LITTLE CURSES

ratti34

TOSIMIEHET EI KASVA KOSKAA AIKUISIX,,LELUT VAA VAIHTUU VÄHÄ…

reeniä41ec0610aed645efd7e28b742ee92f19

REENIÄ HORO REENIÄ MUTTA KUKA VITTU TOSTA NY MAXAAA????????? HERÄÄNNY!!!

tattoos-16

HEY DUDE WHERES MY DUDE, DUDE????

MIKÄ ILMASTONMUUTOS??,,,KANANMUNAN PAISTOO AURINGOSSA,,,KYÄKATO HELPPOO VITTU NYKYÄÄ,,,SITTEKU RÖÖKI SYTTYY ITESTÄÄ AURINGONPAISTEESSA SILLON ON JO VITUN KIIRE SINNE VITUN MARSSIIN,,,,

Creative design from the South

Get in touch with us!