rapee olo??.,MAANANTAI maitua.,-RARRINA,.

SAA-TANAN KÄTEVÄ NOPEE KANANMUNANKUORINTA.,,.TUOSTA

VARAS VARMUUS.,.,PAITSI ETTÄ TYÖPAIKAN JÄÄKAAPISTAHAN NOI LENTÄÄ ROSKII.,.,

Hellettä mahdollisesti ensi viikonlopuksi!

Sää lämpenee alkavan viikon mittaan. Ensi viikonloppuna ainakin Etelä-Suomessa mahdollisesti päästään nauttimaan hellelukemista. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että ilmamassa alkaa lämmetä jo torstaina. Perjantaista sunnuntaihin saatetaan yltää 25 asteen hellelukemiin, mutta se on epävarmaa. Huippuhelteitä ei kuitenkaan tule. Eniten toivoa helteestä on etelässä, jossa mereltä tuleva tuuli työntää pilviä pois, selvittää päivystävä meteorologi Tuomo Bergman Ilmatieteen laitokselta.

Lapissa lämpötila jää 20 asteen tienoille.

Tiistaista torstaihin maassa on poutaista tai puolipilvistä, joskin sisämaassa saattaa iltapäivisin tulla sadekuuroja. Päivälämpötilat ovat pohjoisessa noin 15 asteen, etelässä 20 asteen tuntumassa. Tänä iltana lännestä saapuu sadealue, joka kulkee mahdollisesti ukkostakin tuoden huomisen aikana maan yli itään. Euroopassa lämmin ilmamassa ulottuu koko viikon Italiasta Puolaan, jossa lämpötila saattaa nousta jopa 35 asteen hellelukemiin.

JOKO.,,.?? KOSKA HELLE.,?? EDES KERRAN KESÄSSÄ,.,.??

NIINJOO.,,.HMMMMMM

KISSA RARRINA,.,.HAHAHAHAHAAA

KYLLÄ,.LAIVALLA ON AINA KIVAAAA..,,.

HUPS,.,.,.

REENIÄ HORO REENIÄ.–.

IM ROLLIN.,.,TIÄXÄÄ

MITES JOS TOI VITUN PAAVI SULATTAS NOI KULLAT JA ANTAS NIISTÄ SAADUT MASSIT NÄLKÄÄNÄKEVILLE,.,.???

Wild the fuck out, smoke the fuck out
Drink the fuck out, freak the fuck out
Bug the fuck out, scream the fuck out
Black the fuck out, act the fuck out

IHMEEN HYVÄNNÄKÖNE SALAATTI,..,.,???

Ravintolasta 1 800 euron lasku – “Ostin vain kaksi kaljaa”

Miehen mukaan kaksi kaljaa maksoi 1 800 euroa erotiikkaravintolassa. Ravintolan mukaan asiakas tilasi samppanjaa ja yksityisesityksiä.

Noin 50-vuotiaan miehen vierailu erotiikkaravintolassa kävi kalliiksi tammikuun lopulla. Hän kertoi myöhemmin poliisikuulusteluissa tilanneensa ravintolassa kaksi olutta. Kun hän yritti maksaa käteisellä, se ei miehen mukaan käynytkään, vaan maksu piti hoitaa kortilla, jotta veloitus sujuisi nopeammin. Kuittia mies ei kummallakaan maksukerralla kertomansa mukaan saanut. Kaljat juotuaan hän poistui paikalta ja ajoi taksilla kotiin. Hän myönsi olleensa aika lailla humalassa. Mies tarkisti heti seuraavana päivänä nettipankista tiliotteensa ja huomasi, että tililtä oli tehty kaksi 900 euron katevarausta. Hän teki poliisille tutkintapyynnön, koska katsoi tulleensa huijatuksi.

Samppanjaa

Erotiikkaravintolan mukaan mies oli tilannut kalleinta samppanjaa ja privaattiesityksen. Ravintola toimitti poliisille kuitit miehen ostoksista. Toisen kuitin mukaan mieheltä oli veloitettu 600 euroa samppanjasta ja 300 euroa yksityisshowsta. Toinen lasku muodostui 900 euroa maksaneesta esityksestä. Todistajana kuullun tanssijan mukaan esitys oli yksityishuoneessa. Kun miestä kuultiin uudestaan, hän muisteli juoneensa oluen ja “ehkä yhden jallukolan”, mutta ei samppanjaa. Hän kielsi, että olisi tilannut yksityisesityksiä.

– Tätä en ole tehnyt tietoisesti. Kyllähän siinä pyöri vähäpukeisia naisia, mutta en kokenut sitä miksikään privaattinäytökseksi, hän sanoi.

Lopulta poliisi lopetti esitutkinnan syyttäjän päätöksellä eikä juttu mennyt edes syyteharkintaan. Näyttöä rikoksesta ei löytynyt.

ÖÖÖÖÖ KUULOSTAAKO TUTULLE,..,??? PYSYTÄÄN TARKKANA.,.,.,

ISÄ YLPEE TYTTÄREN UUDESTA TATUOINNISTA.,.,

NIIINSIIS SENSUURI ON IHA PERSEESTÄ,.,.!!!!!!!

EIVITTU EIOO HELPPOO HULKILLAKA.,,.,.HUH

.,,..,,.,.,.

WAPPUA SAATANA!!!,.MAANANTAI MÖLÖÖÖ,..,INTERVENTION!!¨’¨’TÄNÄÄ KOUVOLAAN!!

PITÄSKÖ REPIÄ TYYNY.,,.???? PÄÄSTETÄÄNKÖ HÖYRYYY.,.,???

OTTAAKO KISSIMIRRI “MAITOO”.,,.,.????

Kitarasankarin kuolemasta karu paljastus

Uudet tutkimukset paljastavat surullisen totuuden kitaralegenda Gary Mooren kuolemasta. Moore, 58, löytyi kuolleena hotellihuoneensa sängystä helmikuussa 2011.

Koetulokset paljastavat, että vuosi sitten kuolleen Gary Mooren veressä oli hurja määrä alkoholia. Mooren alustavaksi kuolinsyyksi ilmoitettiin sydänkohtaus, mutta lisätutkimusten mukaan mies käytännössä juopotteli itsensä hengiltä.

– Moore kuoli alkoholin aiheuttamaan sydänkohtaukseen, The Sun -lehden lähde kertoo.

– Hänen veressään oli alkoholia 3,8 promillea – määrä, joka saisi useimmat ihmiset vajoamaan koomaan. Hänen kehonsa ei kestänyt sitä.

Moore, 58, löytyi kuolleena hotellihuoneensa sängystä helmikuussa 2011.

Samantyyppinen kohtalo oli Amy Winehousella muutamia kuukausia myöhemmin. Vasta 27-vuotiaan laulajan veressä oli hänen kuollessaan alkoholia peräti 4,16 promillea.

AINA SAMA KAAVA,.TOSIKIN TUTTU KAAVA.,JOKU KUOLEE HUUMEISIIN TAI VIINAAN TMS NIIN EKA SEO “SYDÄNKOHTAUS”.,.,.,SITTEKU VÄHÄN AJAN PÄÄSTÄ SAADAAN KOKO TOTUUS,..,IHANKU TOI “SYDÄNKOHTAUS” OLIS SEMMONEN VITUN HAUTARAUHA-SELITYS.,.NOJOO,.,.YMMÄRRÄN,..,

JOO PITÄSKÖ VÄHÄ MIETTII,.,.,.

WAPPUA KLARA MÄRKÄÄÄÄÄÄÄ,.,.,..,

VITUN APINA KYPÄRÄ PÄÄHÄN SAATANA!!!!

MÄÄ INHOON KÄÄRMEITÄ.,,.LIIAN PITKÄ RUOHOKIN ON PERSEESTÄ,..

NOVITTU KÄYNNISTYYKÖ.,,.???

INTERNET ON IHANA MUTTA NYT VITTU RIITTÄÄÄÄÄ.,.,,..,.,!!!!!!EI RIITÄ MÄÄ OON KOUKUSSA!!!

MAITO ON KYLLÄ HYVÄÄÄÄ.,.,.,.,MMMMMMM

NAIMISIINMENO ON AIKA HOHHOIJAA HOMAA,..,MIELUMMIN TEXTAIS.,.

ONKO NÄLÄKÄ,,.??? KYÄ AINA SYÖDÄ VOI.,.,,.MMMM

Sting tulee Suomeen!

Brittimuusikko Sting esiintyy ensi kesänä Helsingissä.

Sting konsertoi kesäkuun 16. päivä Kaisaniemessä järjestettävässä Helsinki Classic Festivalissa.

Sting esittää rock-kokoonpanollaan täyspitkän setin, joka koostuu hänen omista kappaleistaan sekä The Policen suosituimmista hiteistä.

Stingin lisäksi festivaalin lavalle nousee kovasti viime aikoina kehuttu soul-laulaja Rumer, Tuomo, Jonna Tervomaa, Anssi Kela ja Latebird’s All Stars solistinaan Tuure Kilpeläinen.

ANTAKAA STINKILLE REXONAA,.,.,..,

ONKO NARTTUJA NÄKYNY MITÄ,..,,.DOGGYSTYLEE OIS TULOSSA,..,

VITUT MITÄ KISSAT SANOO,.,.LÄPPÄRI MAHAN PÄÄLLE SURFFAAN= PARASTA!!!

JAAAA KIINNI JÄIT,..,MITÄSIELÄ RUNKITAAA HAHAHA

WAPPU HÖYRYYYYYYYYYYYYY,.,.

Creative design from the South

Get in touch with us!