KESKIVIIKKO kamerahorot ><>>ARAJÄRVI katsekontakti<<

AI AI JEESUSMEHUUU RAIKKAAASTI VIEMÄRIIN,..,VOE VOE,.,.

EKAT NELJÄ SANAA MITÄ NÄÄT.,,.SE ON SINÄ.,.,

Huh! Melkoista sambausta!

Poliisin mukaan Rion sambakarnevaalin perinteikkäin kulkue on yltänyt uuteen yleisöennätykseen.

Poliisin mukaan Rio de Janeiron kadut lauantaina vallannut Cordao da Bola Preta (suom. Musta täplä) -karnevaalikulkue houkutteli paikalle ennätykselliset 2,2 miljoonaa juhlijaa.

Cordao da Bola Preta on kuuluisa siitä, että se saa liikkeelle monenkirjavaa ja kaiken ikäistä juhlakansaa.

Tänä vuonna kulkueessa sallittiin BBC:n mukaan ensimmäistä kertaa sen 93-vuotisen historian aikana käytettävän elektronista äänentoistoa. Kulkue myös poikkesi perinteiseltä reitiltään.

Poliisi kertoo, että sankasta osallistujajoukosta huolimatta tapahtuma eteni rauhallisesti. 15 ihmistä pidätettiin kadulle virtsaamisesta, mutta muuten vakavilta välikohtauksilta vältyttiin.

Rion sambakarnevaalin aikaan tanssitaan läpi noin 400 katujuhlaa, mutta järjestäjien mukaan vuodesta 1918 saakka järjestetty Bola Preta -kulkue on niistä perinteisin.

Rion sambakarnevaalit käynnistyivät perjantaina ja kestävät tiistaihin saakka.

getty images
TONNE OLIS VAA JOKU KERTA VITTU PAKKO PÄÄSTÄ.,.,.,!!!!!!!!! BAILA BAILA RAI RAI RAI.,,..,

NIIN SIIS OLI.,,HÄHÄHÄHÄHÄHHHHHHÄÄÄÄÄÄ.,.

EHKÄ PARSAKAAN EI TYKKÄÄ VITTU SUSTA.,.,HAISTA VITTU VAA PURE PARSAA,.,..,

REENIÄ NY,..,,UPEETA SIIS MULTITASKING 2 IN ONE SETTIÄ KYLLÄ MÄÄ OON MESSISSÄ.,,.

JOO EN VITTU OSAA PIIRTÄÄ,.,.JAMUN KÄSIALAKIN ON IHA PERSEESTÄ.,,.!!!!!

Lola uusissa alusvaatekuvissa Nyt roihuaa!

35 vuotta täyttävä Lola Wallinkoski paljastaa uusissa alusvaatekuvissa kauniin vartalon ja uuden tatuoinnin.

Lola kertoi viikonvaihteen Iltalehdessä viime syksyn olleen hänelle rankka. Alkuvuosi on kulunut rauhallisemmin antamalla aikaa itselle.

– Minulle itsestäni huolehtiminen on sitä, että saan olla kotona tai kuntosalilla. Ne ovat latautumispaikkojani. En käy hierojalla tai missään hoidoissa.

Ikäkriisiä ei tänäkään vuonna ole odotettavissa.

– Täytän kesällä 35-vuotta. En aina edes muista tarkkaa ikääni, kun minulta sitä kysytään. Minulla ei ole koskaan ollut ikäkriisiä. Se johtuu varmaan siitä, että olen niin lapsenkasvoinen ja minulla on kaiken ikäisiä ystäviä.

Jo aiemmin Lolan selkää ovat koristaneet kiinalainen merkki ja toinen piempi kuvio.

Jo aiemmin Lolan selkää ovat koristaneet kiinalainen merkki ja toinen piempi kuvio.
Lävistys Lolan navasta löytyi jo maaliskuussa 2011, mutta tatuointia ei vielä ole.

Lävistys Lolan navasta löytyi jo maaliskuussa 2011, mutta tatuointia ei vielä ole.
Tuoreissa kuvissa näkyy Lolan vatsaan nakutettu kiinalaisten merkkien sarja.

Tuoreissa kuvissa näkyy Lolan vatsaan nakutettu kiinalaisten merkkien sarja.

Tuoreissa kuvissa näkyy Lolan vatsassa oleva kookas tatuointikokonaisuus. Kiinalaisia kirjoitusmerkkejä sisältävä kuva on tuore, koska vajaa vuosi sitten otetuissa kuvissa tatuointia ei ole. Ihan uusi asia tatuoinit eivät Lolalle ole. Jo aiemmin selkää on koristanut yksittäinen kiinalainen merkki sekä toinen kuvio.

EI EI EI ÄLÄ OTA ENÄÄ LOLA TATTOOTA!!!,.,.,.TAINO OKEI OTA VAA.,.ETSÄÄ OIKEESTAA VOI EDES RUMENTUA VAIKKA OIS MITÄVITUN KIINALAISTARUOKALISTAA TATTOONA.,.,.,ONSE VAA HUIKEEN KAUNIS!! HUH,..,MUISTAKAA UNIVERSUMIN KAUNEIN!!!!.,.,

HUIPPUJA PIPAREITA..,.,EIMUUTAKU AURAJUUSTOO RAJUSTI JAVITTU MENOX.,.,!!!!!MMMMMMMMM

AIKAMOINEN PRINSESSAFRIIKKI,.,..,PELOTTAVA,.,.

MISSÄ SÄÄ OOT ??? MEILLÄ PITI OLLA KEIKKA TÄÄLÄ,..,,.BLIND IN TEXAS,.,.MISSÄ VITUSSA ME OLLAA???

HYVÄ.,.,,.RAMBO SÄILYY SIIS HENGISSÄ KUN TUOLTA TULEE PAHIXET.,.,,.

Hoidatko aina työpuhelusi alasti, Arianny?

Playboy-malli Arianny Celeste hoiti kokouspuhelun vapaamuotoisessa asussa.

Playboy-lehdestä ja vapaaottelujen kehätyttönä uraa tekevä Arianny Celeste nautiskeli hotellihuoneensa parvekkeella lomastaan. Nainen ei antanut työpuhelun haitata mukavaa eloa, vaan hoiti sen vapaamuotoisessa asussa.

– Otan kohta kokouspuhelun samalla kun nautin näköalasta parvekkeella, Arianny raportoi Twitterissä hetkeä aiemmin.

Myös pikkuruisiin bikineihin mieltynyt Arianny lomailee Miami Beachilla Floridassa.

NOEIKÖ TOIOO KIRJAIMELLISESTI PLAYBOYPUPUN TYÖASU?TYÖASU!??.,,..,JAMITÄ VITTUA MÄÄ TEEN KAIKKI PUHELINHAASTIXET KOTOO AINA ALASTI!!!!!!!!!

TIEDÄN !!! SEO VITUN VAIKEETA JOSKUS,..,.,MUTTA PIDÄ PIDÄ VAAA,.,..,SIX MULLAO AURINKOLASIT HAHAHAHAA VIHJE ARAJÄRVI,.,.

MÄÄ EN OSAA VITTU MITÄÄ SOLMUJA MUTTA TASKUT OSAA IHA LIIANKIN HYVIN NOI.,,..,!!!!!!

ÄLKÄÄ AJAKKO JA JUOKO.,,..,KOSKA SEO TYHMÄÄ PASKAA,..,

….

tänää SALO eli TÄNÄÄ PERJANTAI PERSEET-.,tarvin lisäää-.,!! huomenna HARJAVALTA!

——

TÖÖTTÄÄÄÄÄÄÄÄÄ,..,.,.,

WINNING.,,.?? DUH,.,.

Angelina Jolien kuihtuminen kauhistuttaa

Angelina Jolie on laihtunut hälyttävän paljon.

Angelina Jolie oli Cannesin elokuvajuhlilla pelottavan kalpea, luiseva ja hoikka ilmestys. Star-lehden mukaan 173-senttinen tähti painaa enää 45 kiloa.

– Angie on niin laiha ja hauras, että Bradin mielestä hän tarvitsee ammattiapua, lehden lähde sanoo.

Brad Pitt on lähteen mukaan vaatinut ja rukoillut elämänkumppaniaan hakemaan apua.

– Brad on huolissaan Angelinan ruokatottumuksista. Hän elää energiapatukoilla ja smoothieilla, ja painaa enää 45 kiloa.

HYISSAATANA VAAN 45KG RUIPELOOOO YÄÄÄKKK.,.,.,ONKO ONKO ARJANNNOO LAITTANU JONKU KIROUXEN ANGELINALLE HAHAHAHAA 555555555

SIIS VITTUENITE.,,..,

JEESUS TULEE EIKU VITTU EI TUUKKA.,.,.,..,ERROR.,.,

EI PASKEMPAA PALLON VISKAILUU,.,.,

LUINEN SKITTA.,.,.,

Tappajabakteeri TUNNISTETTIIN

Saksan kuolemat aiheuttanut kolibakteeri on kantaa, jota ei ole aiemmin tavattu epidemian yhteydessä, WHO kertoi torstaina.

Kiinalaistutkijat ovat analysoineet kantaa ja kertoivat, että jotkut sen geeneistä tekevät siitä erittäin vaarallisen ja vastustuskykyisen tietyille antibiooteille.

– Tämä Escherichia coli on erittäin tarttuva ja myrkyllinen, he sanoivat.

Ehec-bakteeri on tähän mennessä tappanut jo 17 ihmistä, joista yhtä lukuun ottamassa kaikki Saksassa. Taudin alkulähdettä selvitellään yhä.

VOIVITTUUUU.,.,TAAS UUS TAUTI JA EIKÄ TEPSI MIKKÄÄ VITUN ANTIBIOOTIT EIKÄ MIKÄÄÄ.,.,???? MISTÄ NÄITÄ OIKEE TULEEE.,,.????

TÄNÄÄ PARI KALJAA,..,,.???

ONKO NÄLKÄ..,,.???MMMMMMM

TONIGHT IM FRAKKIN YOU.,.,HUH

MITÄ SÄ OTAT??,.,..,KAIKKI TAI EI MITÄÄN.,.,.,.,..,.NIINJA KAIKKEE LISÄÄ,..,,.OOKOO.,,.

Purseri humalassa, LENTO VIIVÄSTYI

Tiistaina iltapäivällä Helsinki-Vantaalta lähdössä ollut kone myöhästyi lähdössä parikymmentä minuuttia purserin humalatilan takia.

American Airlinesin koneen lähdöstä huolehtineet epäilivät, että noin 50-vuotias naispurseri on alkoholin vaikutuksen alaisena. Matkustajia oli siirtymässä koneeseen, kun humalatila havaittiin. Paikalle hälytettiin poliisipartio. Nainen puhalsi noin kolme promillea, ja tarkkuusalkometrikokeen tulos oli 1,15 milligrammaa litrassa.

Yhdysvalloista kotoisin olevaa naispurseria epäillään ilmaliikennejuopumuksesta. Liikkuvan poliisin lentoaseman yksikön komisarion Tapio Santosen mukaan nainen tunnusti kuulusteluissa juopumuksensa. Lento myöhästyi tapauksen takia noin 20 minuuttia.

JAAAAAAAA,.,.,.SELVÄ PÄIVÄ?,..,NORMI PÄIVÄ.,.,???

ÄITI FAIL.,.,.,EIIIIII,..,.,LOL.,.

NIIIIIIN SIIIIS VITTU KOSKA SE HOOTERS AVATAAN SUOMEEN,.,.,..,??

NÄÄ BILEET MENI IHA DOUCHEBAG HOMMIX.,.,

—–

Creative design from the South

Get in touch with us!