masentaako? huh.,.,MAANANTAI MÖLÖÖ..NÄYTÄ TISSIT,.!!,.,

aalela_star_picAA_030aa_079AA2aa5aaimg4ac19ca6a170faaimg4ac19ca8a94b2AApulloutAAtits

SIXARI

TUOSTA,,KOMEE FLIPPI,,,

TOTTAMUUTE…

Ufo sieppasi muusikon

Yhdysvaltalaisen Van Halen -yhtyeen ex-solisti Sammy Hagar kertoi musiikkikanava MTV:n haastattelussa joutuneensa ufon sieppaamaksi.

– He kytkivät itsensä minuun johdolla. Se oli tilanne, jossa he latasivat jotakin…siis latasivat itselleen jotakin minun aivoistani, Hagar hämmästytti haastattelijaansa.

Hagar jatkoi kertomalla, että hän näki ufon ensimmäisen kerran jo neljävuotiaana. Sammy Hagar on yllättänyt haastatteluissa aiemminkin. 1990-luvun puolivälissä hän perusteli rocklehti Rumballe, miksi hän oli koko 1980-luvun jälkimmäisen puoliskon jaksanut niin hartaasti parjata Neuvostoliittoa.

– He boikotoivat Los Angelesin olympialaisia 1984, siksi, Hagar sanoi.

Tämän jälkeen Hagar sai kuulla Yhdysvaltojen boikotoineen vuonna 1980 Moskovan olympialaisia.

– Eihän! Tuotapa en tiennytkään, hän päivitteli.

MÄÄ HALUUN KANS!!! UFO LATAUSTA PERKELE PETRILLE !!! NYT HETI.,.,.,

UPEETA PACMAN TAIDETTA,,,

ONXE CONAN???,..MITÄ ÄIJÄ METROSSA MIHIN MENOSSA??,,.MORO

ILMANE METROKYYTI NYCISSÄ,,,

RIKKI JA RIKKI,,,,BÄNX,,,,,,

Jenni Vartiainen takoo HURJAA TULOSTA

Huippusuosio kaksinkertaisti Jenni Vartiaisen yrityksen liikevaihdon.

Jenni Vartiaisen viime keväänä ilmestynyttä Seili-albumia on myyty jo yli 100 000 kappaletta, ja menestys näkyy laulajattaren nimissä olevan yrityksen liikevaihdossa. Jenique Oy kasvatti liikevaihtoaan lokakuun lopussa päättyneellä tilikaudella lähes kaksinkertaiseksi edelliseen vuoteen nähden. Yrityksen liikevaihto oli nyt reilut 132 000 euroa, kun se vuotta aiemmin jäi 63 000 euron tuntumaan. Liikevoittoa syntyi lähes 45 000 euroa, mikä on aiempaan nähden selkeä parannus, sillä edellisellä tilikaudella voitto-osuus oli vain 1 200 euroa. Hyvän tilikauden ansiosta Jenique Oy jakaa voittovaroistaan osinkoja 20 000 euroa.

HUH

Juuri 28 vuotta täyttäneen Vartiaisen musiikki on käynyt hyvin kaupaksi myös singleinä. Viimeisimmältä albumilta lohkaistut hitit Missä muruseni on ja En haluu kuolla tänä yönä ovat myyneet singleinä yhteensä yli 13 000 kappaletta. Hurjan levymyynnin rinnalla on kasvanut myös Vartiaisen kysyntä keikoille. Levyn ilmestymisen jälkeen Vartiainen on tehnyt noin 170 keikkaa. Parhaillaan käynnissä oleva kiertue kestää huhtikuun loppuun saakka, ja kesäksi hänet on kiinnitetty parinkymmenen festivaalin ja tapahtuman esiintyjäksi. Hurjan levymyynnin ja kovan keikkaputken voi olettaa näkyvän Vartiaisen kukkarossa. Vuonna 2009 Jenni ansaitsi hieman yli 47 000 euroa.

MAHTAVAA JENNI.,.,SIIS MÄÄ EN KÄSITÄ MILLÄ SUOMESSA VOI MYYDÄ NOIN PALJO LEVYJÄ.,,.OSTAAKO JENGI JA VITTU HUKKAA NE JA OSTAA UUDEN VAISIIS HETKONENYHEI.,.ONSE HUIKEE MUIJA,..,JASIIS KERRAN LIVENÄ TAVANNEENA NIIN JÄÄTÄVÄT SILMÄT ETTÄ MUN POLVET OLI IHA SPAGETTIA HUH.,.,

AVARUUSHOTELLI,,,PALJO MAXAA YÖ???…VITTU MÄÄ HALUUN TONNE VIIKOX!!!!!!!!!

JUMALA PYYTÄÄ ANTEEX,,,,

LAMB OF GOD  PUNANISKAHOMMIA,,,HIENOA MUSIIKKIA.,.,

MMMMMMM.,,,,,,IHANANNÄKÖSTÄ,,,ONKO NÄLKÄ??

Johnny Deppillä on kauko-ohjattava “pierukone”

VEIKEÄ KEPPOSTELIJA Johnny Depp ymmärtää pieruhuumoria.

VEIKEÄ KEPPOSTELIJA Johnny Depp ymmärtää pieruhuumoria.  Näyttelijätär Penélope Cruzin mukaan Johnny Depp on pieruhuumorin ystävä.

– Hänellä on pierukone. Hänellä oli muovinen versio silloin, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Nyt hän on vaihtanut kauko-ohjattavaan versioon, tummakutrinen kaunotar paljasti perjantaina Jimmy Kimmel Live -tv-ohjelmassa. Hän jekutti minua sen avulla, kun filmasimme yhdessä Blow-elokuvaa. Olin tekemässä hyvin dramaattista kohtausta ja hän teki pieraisuääniä koneella. Koko kuvausryhmä katseli ympärilleen ja yritti selvittää mistä ääni tulee.

”Anoppikin hiljeni.”

~nimim. Kokeilin sukujuhlissa

Pieru (latinaksi flatus) on pahanhajuinen kemiallinen ase, jota esimerkiksi nisäkkäät tuottavat suuria määriä päivittäin. Pieru on eräänlainen paskan alkusoitto, joka on alunperin sävelletty aluksi suurelle “sinfonialle”. Pierun tarkoituksena on saada ihmiset sekä muut nisäkkäät yökkimään. Pierujen tuhoisilta vaurioilta voidaan välttyä käyttämällä kaasunaamaria. On kuitenkin olemassa kananmunapieru, jolta edes kaasunaamari ei suojaa, vaan uhri tuupertuu tajuttomana maahan. Varo siis kananmunia syöneitä ihmisiä. Sama vaikutus tulee usein myös chilipähkinöiden ja banaanin jälkeen. Tosin chilipähkinöitä syöneen henkilön pieru ei pelkästään haise hirveälle, vaan polttaa ison reiän housuihin ja huonolla tuurilla takana seisovalle ihmiselle kolmannen asteen palovamman.

SIIS PIERUHUUMORI TOIMII AINA,.,..,TAIEI IHA AINA MUTTA LÄHES AINA,.,

INTERNET ON IHANA,,,

SAATANAN HELEMI SLAYER PAITA HUH!!!.,,.SLAYTANIC,.,.VITTUMOSH

SINNE SE KATOS,,,REENIÄ VAA,,,HYVÄ HYVÄ.,.,

—–

PERJANTAI PERSEET,.puttaa ,HUH! TÄNÄÄ LEVILLÄ!! pelkkää after skiitä,.,.

——

ROSKARUOKASUSHIA…..MMMMMM,,,,,,,

VITTU MÄÄ HALUUN TOLLASEN!!!!!

Jenni Vartiainen on vahvoilla Emma-gaalassa

Supersuosittu Jenni Vartiainen saattaa hyvinkin putsata pöydän.

Ainakin valovoimainen Jenni palkitaan Emmojen 25-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ensimmäistä kertaa jaettavalla Vuoden live -Emmalla, mutta sen lisäksi hän on ehdolla monessa muussakin kategoriassa.
Jenni on esimerkiksi ehdolla Vuoden naisartistiksi ja En haluu kuolla tänä yönä kilpailee Vuoden biisi -palkinnosta. Jennin viime vuonna ilmestynyt Seili on ehdolla Vuoden albumiksi.
– Olin kirjoittamassa kahta tekstiä Seili-levylle, ja molemmat tein Jennin toiveiden ja ideoiden mukaan. Jennillä on vahvat mielikuvat siitä, mitä hän haluaa. Hän vastaa itse levyn lopputuloksesta. Se on kunnioitettavaa, Vartiaisen kanssa yhteistyötä tehnyt Paula Vesala PMMP-yhtyeestä kehuu.
– Jenni on ihana tyttö. Ja pitää muistaa, että hän on myös taitava säveltämään. Jenni tietää omat vahvuutensa ja on kypsä artisti.
Vesala paljastaa, että Jenni masinoi levynsä itse.
– Jenni on se, joka pyytää ihmiset levylle mukaan ja sanoo, kenelle materiaalit toimitetaan. Hän on tarkka ja herkkä, mutta määrätietoinen.

JOO JENNI ON KYLLÄ IHANA.,,.SE SAA MUN PUOLESTA HAKEE NOI PATSAAT,.,.MULLA ON JO YX TOMMONE PATSAS JA MÄÄ EN TIÄXÄÄ TARVI ENEMPÄÄ,.,.SEO VIÄ IHA VITUN PAINAVA VITTU PELOTTAA KOKOAJA ETTÄ TOI KIRJAHYLLY HAJOO SEN PAINOSTA.,.,MUTTA ONHAN PAULAKIN AIKA IHANA HUH!!!

JOILLEKKI VIIXET ON VITUN VAKAVA JUTTU,,.,.

PARI KALJAA TÄNÄÄÄ???

HANNU HANHIEN 2010,,..,HUH,,YOU FEEL LUCKY PUNK?

PIZZAKOLMIOO,,,,PIZZABURGERII,,,MMMMM,,,,ONKO NÄLKÄ???

Laidan yli mereen pudonnut mies löytyi kuolleena

Viking Linen Amorellalta kolmen aikaan iltapäivällä pudonnut mies löytyi kuolleena merestä.

Viking Linen Amorellalta tiistaina pudonnut mies löytyi kuolleena merestä alkuillasta. Onnettomuus sattui Meripelastuskeskuksen mukaan kolmen aikaan iltapäivällä Ahvenanmerellä, kun laiva oli matkalla Maarianhaminasta Tukholmaan. Uhri kuljetettiin Turkuun. Meripelastuskeskuksen mukaan miehen henkilöllisyys ei ollut vielä löytöhetkellä selvillä. Onnettomuuspaikalla oli pelastushelikoptereita niin Ruotsista kuin Suomestakin. Etsintöihin osallistunut Amorella oli aikataulusta myöhässä noin tunnin. Poliisi tutkii onnettomuuden syitä.

SIIS VALITETTAVAA.,.,.,MUTTA MÄÄ EN MELKEE KYLLÄ VITTU YMMÄRRÄ MITEN TUOLTA LAIVALTA VOI TIPPUU??.,.,NE JOKO HYPPÄÄ TAI TYÖNNETÄÄN.,.,

PERHE ON PAHIN,,.,.,.

MIKÄ VITTU TOIO????????

BLACKIE ON VILLI JA VITUN VAPAA..,,..,

EIPÄ PALJO TRANFORMATA ENÄÄ KUO IHA VITUN JÄÄSSÄ…

Lenita Airisto: Suomi ei ole VALMIS maa

Yrittäjä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja Lenita Airisto kehottaa suomalaisia tarttumaan töihin. Airiston mukaan Suomi ei ole vielä “valmis”.

Yhdeksi syyksi nykyiseen tilanteeseen Lenita Airisto nostaa esiin Suomessa vallitsevan ilmapiirin, jonka mukaan maa “on valmis”. Hänen mukaansa Suomi ei ole valmis, vaan suurien haasteiden edessä.

– Kellotaajuus on muuttunut, se on nyt aivan toinen. Se että me pakenemme Impivaaraan, ei pelasta meitä.

Siksi Airisto vaatii suomalaisia käynnistämään asenneremontin. Se alkaa opettamalla koululaisille yrittäjyysmyönteistä asennetta jo peruskoulussa ja kertomalla, kuinka he voivat työllistää itse itsensä.

OOTTEXTE VITTU VALMIITA..,.,.,?????????

TIGER WOODS PUTANNU??.,,.,.

PIKKU KIVAA TEKEMISTÄ.,,.,.

GOULET..,,.JUMALAUTA ON YYVEE ÄIJÄ!!!

—–

Creative design from the South

Get in touch with us!