mixi vittu mixi??,.,.seo KESKIVIIKKO KAMERAHOROT räps filmaten°°°HUOMENNA PUUMALA!

PELASTAA VALAS RANNALTA.,.,.,

MITÄPASKAATÄÄNYO.,,.VITTU SIX.,.,.,.,SIXKUSEONIX.,.,.,

Sotapelien kieltäminen jakaa mielipiteet

Väkivaltapelien ja väkivallantekojen yhteys ei ole kiistaton. Osa norjalaiskaupoista on siivonnut hyllynsä sotapeleistä. Aamulehden haastattelemat suomalaisasiantuntijat eivät ole kuitenkaan yhtä mieltä sotapelien vaikutuksista. Kasvatustieteen professoria ja seitsemän lapsen isää Juha T. Hakala uskoo, että väkivaltapelien ja väkivallantekojen yhteys on ilmeinen.

– Nämä taustathan on huomattu aiemminkin. Myös Yhdysvalloissa on ollut vastaavia tapauksia. Yhteyksien löytyminen ei liene mikään sattuma, Hakala sanoo lehdelle.

Hakala ei näe, että väkivaltapeleistä olisi mitään varsinaista hyötyä. Ikärajoja noudatettava Hypermedian professori ja pelitutkija Frans Mäyrä on eri mieltä. Hän pitää väkivaltaisiakin pelejä pääsääntöisesti positiivisena asiana.

– Suurimmalla osalla pelaajista tilanne on hyvässä tasapainossa. Se ei tietenkään sulje pois pelien käyttämistä haitallisiin tarkoituksiin.

Mäyrä muistuttaa, että pelaaminen voi edistää esimerkiksi oppimista ja kehittää tiimityöskentelyä. Esimerkiksi puolustusvoimat käyttävät sotapelejä taistelukoulutuksessaan.

– Nuorten viihdekäyttö on toki eri asia.

Mäyrä huomauttaa, että lasten ja nuorten tulisi noudattaa peleihin asetettuja ikärajoja.

– Nuorilla pojilla tuntuu olevan sellaista käyttäytymistä, että ikään kuin aikuistumisriittinä katsotaan hurjaa materiaalia ja kohdataan aikuisten elämään kuuluvia asioita, Mäyrä toteaa lehdelle.

NÄÄ ON TAAS VITTU NÄITÄ KUN JOTAIN PITÄÄ NS TEHÄ ETTÄ TUNTUIS SILTÄ ETTÄ HOMMA ON HALLUSSA VAIKKA PELIEN SYYHÄN TÄMÄKÄÄN SIIS EIOO.,.,.,

-AnneMariBerg Anne-Mari Berg-:
pelit siivotaan hyllyistä Norjassa, mukaanlukien Warcraft.naurettavaa.ihmiset on idiootteja moisine visioineen.lapsellista höösäämistä.

YXINKERTASET NEUVOT.,..,.

NIINNO SIIS NIINKU JOS SUORAA SANOTAAN NIIN.,.,.,.JOO NUSSIMISTA VARTENHAN KONDOOMIT ON TEHTY ETTÄ MITENOIS???

KUOLAAAAAAAAAAAAAA.,,,,,,,,,,,

ARVAAN MISSÄ ON KUNNARI,..,,.

Idols-voittajan hurja päätös Ei levysopimukselle!

Koop Arponen ei halua, että kukaan puuttuu hänen yhtyeensä tulevan levyn musiikkiin.

Keväällä 2010 levy-yhtiöstä lähtenyt Koop kertoo, että musiikkia on helpompi tehdä nyt, kun kukaan ei sanele ohjeita. Tämän takia Koop on sanonut ei, kun hänen yhtyeelleen Flute of Shamelle on tarjottu kahta eri levysopimusta Suomesta.

– En halua allekirjoittaa sopimusta minkään levy-yhtiön kanssa ennen, kuin tuleva levymme on valmis. En halua, että kukaan puuttuu musiikkimme, Koop painottaa.

Ei ole yllätys, että palkintorahat menevät suoraan yhtyeen tulevan levyn tekemiseen ja sen mainostamiseen.

– Nyt, kun meillä on rahat pankissa, meillä on varaa tehdä levy niin hyvin ja hienosti, kuin haluamme.

EI TOI LEVYNTEKEMINEN NYKYAIKANA NIIN KALLISTA OO ETTÄ MÄÄ LUULEN ETTÄ MONET TRUPEE OTTAA MALLIA KOOPISTA.,,.POHJATYÖ ON NOILLAKIN JO TEHTY NIIN LOPUT VOIKIN HOITAA SITTE TIÄXÄÄ ITTE,.,.,.!!!!!!! ARVOSTAN!!!!!!!

MÄÄ TARVIN SUIHKUN NYT.,,,,,

HETKONENYHEI.,,.MISSÄSE VITUN KYTKIN NYT OLIKAAA.,.,.,.,

CHECK MY FRENCH.,.,.,TSEKKAA MUN KIROSANAT.,.,EIKU VITTU ÄLÄ TSEKKAAKKA.,.,.,

LAIVALLA ON AINA KIVAAA,.,.

7 terveellistä syytä nussia!

Aktiivinen sukupuolielämä suojaa tutkitusti monilta sairauksilta.

1. Lievittää kipeitä lihaksia

Seksi rentouttaa ja lievittää niska-hartiaseudun jännitystä. Seksi saattaa rentouttaa jopa silmän lihaksia. Jos näkösi on sumea seksin jälkeen, kannattaa suunnata näöntarkastukseen. Joissain tapauksissa seksin tuoma rentoutuminen paljastaa, missä kunnossa näkösi todellisuudessa on.

2. Suojaa sydäntä

Irlantilaisessa tutkimuksessa havaittiin, että kolme kertaa viikossa seksiä pienentää sydänkohtauksen tai aivohalvauksen riskin jopa puoleen.

3. Vaikuttaa mielialaan

Seksissä vapautuu endorfiinejä, jotka puolestaan neutraloivat stressihormoneja.

4. Parantaa siittiöiden laatua

Aktiivinen seksielämä parantaa siittiöiden laatua, joka puolestaan parantaa hedelmällisyyttä.

5. Suojaa eturauhasta

Säännöllinen sukupuolielämä tarkoittaa tutkimuksen mukaan 50 prosenttia pienempää riskiä sairastua eturauhassyöpään.

6. Pitää erektion kunnossa

Suomalaistutkimuksen mukaan miehet, jotka harrastavat seksiä harvemmin kuin kerran viikossa kärsivät kaksi kertaa useammin erektiohäiriöistä kuin miehet, jotka harrastavat seksiä joka viikko.

7. Auttaa lopettamaan tupakoinnin

Tupakoinnin lopettamisessa voi auttaa tieto siitä, että tupakointi aiheuttaa peniksen kutistumista ja jopa impotenssia. Tupakointi heikentää verenkiertoa, joka on omiaan aiheuttamaan erektiohäiriöitä.

TERVEYDEN TAKIA TOTTAKAI!!! ELI RAJUSTI VAA REENIÄ!!!!

NIINKU TIK TAK SANO AIKOJA SITTE..,,HEI LOPETA.,.,.,

JOO..VENAA VARTTI MÄÄ AVAAN OVEN.,.,

VITUN KÖMPELÖ KALJAVARAS.,,..,REENIÄ NYSSITTE,.,.!!!

……—

Creative design from the South

Get in touch with us!