MAANANTAI MAITHOO.,!!.,MÄÄ EN KATOA EIXOO IRONISTA????!!!

May 6th, 2013 — 8:13pm | jano

VAIKKA IKEA ONKI HELPPO JA VITUN KÄTEVÄ NIIN PYSYTÄÄN TARKKANA,.,.!!!! HUH MITÄ JUONEN KÄÄNTEITÄ!!!!!!!

JOO JOSKUS JA JOULUNA.,.,.,(JOKA VITUN PÄIVÄ)

Suomalaiselokuvasta kohu Jenkeissä

Suomalaistaustaisen tieteiskomedian Netflix-julkaisu suututti Yhdysvaltojen konservatiivipiirit.  Timo Vuorensolan ohjaamassa Iron Sky -parodiassa pilaillaan republikaanipoliitikko Sarah Palinin kustannuksella. Alaskan entisestä kuvernööristä innoituksensa saanut, filmissä esiintyvä Yhdysvaltain presidentti osoittautuu jopa elokuvan kuusta saapuvia natseja omahyväisemmäksi hahmoksi. Yhdysvaltojen Netflix-palveluun hiljattain lisätty tieteiskomedia sai maan oikeistolaispiirit jaloilleen.

- Kutsuiko Netflix Sarah Palinia natsiksi? konservatiivisivusto Examiner kysyy.

Keskustelu jatkui Twitterissä, jossa moni pahastunut Netflixiä käyttävä Sarah Palinin kannattaja kertoi lakkauttavansa oman Netflix-tilinsä kokonaan.

Parasta mainosta

Ohjaaja Timo Vuorensalo ei ole pahastunut elokuvansa aiheuttamasta kohusta.

- Eihän meille paljon parempaa markkinointikampanjaa voi ollakaan, hän sanoo.

- Iron Sky on aika provokatiivinen elokuva. Olen vähän odottanutkin, milloin konservatiivinen jengi herää Jenkeissä, että tällainen elokuva on olemassa.

Vuorensalo uskoo, etteivät Netflixin boikottiin laittaneet henkilöt edes halua nähdä elokuvan parodista puolta, vaan ottavat sen tarkoitushakuisen tosissaan.

- Minusta tuntuu, että kyseinen porukka tykkää suuttua vähän kaikesta mahdollisesta. Se, että vedetään herne nenään tällaisen perusteella, kertoo aikamoisesta herkkänahkaisuudesta.

Lisää katsojia

Vuorensalo ei usko, että meneillään olevasta debatista tulee koitumaan haittaa Netflixille tai itse elokuvalle.

- Meille tämä on ainoastaan hyvä juttu. Leffa on ollut ulkona jo aika kauan, mutta kohun myötä useampi ihminen saa tietää Iron Skystä ja menee tsekkaamaan sen, hän toteaa.

- Ei tietenkään ole hauskaa, jos joku lopettaa Netflixin meidän takiamme. Väitän kuitenkin, että kohu tuo Netflixille enemmän uusia katsojia kuin ajaa vanhoja käyttäjiä pois.

HAHAHAAAA.,.,,.HYVÄÄ PROMOO VAA NYT PÄÄSEE IRON SKY KAIKKIIN LEHTIIN MITÄ SARAH PALIN EI EDES OSAA NIMETÄ.,.,.,JAEIMUUTAKU ALASKAAN LÖMÄLLE KUSEHÄNO TOSSA IHA VIERESSÄ.,.,

TUOSTA KÄTEVÄSTI PUSKAT KUNTOON.,.,.,

SOPIVAN KOKONE LASI.,.,VÄHÄ JEESUSMEHUU SIITTÄ KIPPIS!!!

TUOSTA SUULLA.,.,.,.,REENIÄ NY.,.,EI HAMPAITA .,EI REIKIÄ,,.

ONKO SULLA POKKAA.,.,.,

Näyttelijä antoi rivoja seksineuvoja

Talk show -juontaja Chelsea Handler sai Gwyneth Paltrowin punastumaan.  Puna levisi näyttelijä Gwyneth Paltrowin kasvoille, kun Chelsea Handler kertoi luotsaamassaan talk show -ohjelmassa 40-vuotiaan näyttelijättären jakaneen taannoin eräälle parisuhdeongelmien kanssa painineelle naiselle neuvoja.

-Olet hämmästyttävän hyvä parisuhdeneuvoja, Chelsea totesi.

Chelsea kertoi Gwynethin neuvoneen heidän yhteistä ystäväänsä antamaan miehelleen intohimoa suuseksin muodossa riidan lopettamiseksi, mikä sai näyttelijän painamaan päänsä alas.

-Mitä jos äitini on katsomassa tätä show´ta?, Gwyneth huudahti.

Salaisuudeksi jäi, käyttääkö näyttelijä jakamaansa neuvoa lepyttääkseen omaa miestään Coldplay-yhtyeen keulahahmoa Chris Martininia. Pari on ollut naimisissa kymmenen vuotta.

EITARVI PUNASTELLA.,.,EI TAPELLA ..,REENATAAN MIELUMMI,,.,.

HAHAHAHAHAHAAAA..,.,KEVIN BACON EI SAA KUOLLA,.,.!!!

JOO VITUN PIMEETÄ.,.,KIIHOTTAVAA,..,???

ANTAA LIKKOJEN BAILAA,..,

PEITON ALLE VAA.,.,.,.HUOLET POIS..,,.!!!!

JOO TOTTAMUUTE .,.,.,MUTTA MUN PITÄÄ MYÖNTÄÄ ETTÄ MÄÄ OON IHA VITUN HUONO ODOTTAAN,.,..,!!!!

“MÄÄ EN KATOA.,.,EIXO IRONISTA? JOSSET TYKKÄÄ IME FINNISTÄ KLITORISTA”.,..,.,TAIJOTAI,.,..,

ODOTETUIN LEFFA VITTU IKINÄ.,.,HUH RAIKKAASTI OSCARIA TULOSSA.,.,.,

Kommentoi »

HAUSKAAA WAPPUA KAIKILLE !!!! tänään KAUHAVAlla WAPPUA!!! TIISTAI TISSIT,. huomenna wappu jatkuu TAMPEREELLA!,.kaikki irti!!!!

April 30th, 2013 — 11:11am | tissit

EIVITTU LIIAN HYVÄÄ OLLAXEEN TOTTA.,.,.,???? MMMMMMM

UUS LEGENDAARINEN BÄNDI NIMELTÄ TRIO MUNAPÄÄ.,..,

HEHEHEHEEEE VITUN HAUSKAAA,..,.,

Julkkisten 10 pahinta seksivideoskandaalia

Nykyään joka toisesta julkkiksesta tuntuu pyörivän internetissä oma kotipornovideo. Mutta kuka olikaan ilmiön äiti?

Hulk Hoganin painit kaverin ex-vaimon kanssa päätyivät miehen tietämättä videolle.

Hulk Hoganin painit kaverin ex-vaimon kanssa päätyivät miehen tietämättä videolle.
Seksivideo teki Kimistä tähden, mutta ensimmäistä lastaan odottava seurapiirikaunotar tuskin haluaa enää kuulla asiasta sanaakaan.

Seksivideo teki Kimistä tähden, mutta ensimmäistä lastaan odottava seurapiirikaunotar tuskin haluaa enää kuulla asiasta sanaakaan.
Gene Simmons on ainakin seksivideonsa perusteella mies, joka harrastaa seksiä vaatteet päällä.

Gene Simmons on ainakin seksivideonsa perusteella mies, joka harrastaa seksiä vaatteet päällä.
Colin Farrell tuskin kuvailee enää muuta kuin leffoja.

Colin Farrell tuskin kuvailee enää muuta kuin leffoja.
Pamela Anderson taisi aloittaa koko trendin. Pamelasta on vuodettu jopa kaksi videota kahden eri miehen kanssa.

Pamela Anderson taisi aloittaa koko trendin. Pamelasta on vuodettu jopa kaksi videota kahden eri miehen kanssa.
Verne Troyerin naisystävä puukotti miestä selkään.

Verne Troyerin naisystävä puukotti miestä selkään.
Jennifer Lopezista on olemassa materiaalia, jota maailman kuuluisimman takamuksen omistaja ei todellakaan halua julkisuuteen.

Jennifer Lopezista on olemassa materiaalia, jota maailman kuuluisimman takamuksen omistaja ei todellakaan halua julkisuuteen.

Hulk Hogan

Showpainija joutui muutama vuosi sitten salakuvauksen uhriksi painiessaan intohimoisesti parhaan ystävänsä ex-vaimon kanssa. Video tupsahti nettiin viime syksynä. Hulk toteaa videolla tuntevansa itsensä siaksi, sillä nautti aterian vain kymmentä minuuttia ennen seksileikkejä.

- Olit kuuma hyödyke, mies tokaisee videolla seuralaiselleen huoneesta lähtiessään.

Kim Kardashian

Muutamaa vuotta aiemmin kuvattu seksivideo Ray J:n kanssa nosti Kim Kardashianin nimen kaikkien huulille vuotaessaan nettiin vuonna 2007. Vivid Entertainment osti videon oikeudet ja julkaisi sen nimellä Kim Kardashian: Superstar. Kim nosti syytteen yhtiötä vastaan, mutta sopi asian myöhemmin viidestä miljoonasta.

Paris Hilton

Paris Hiltonin kotipornovideon vuotaminen osui sopivasti yksiin seurapiiritähtösen Simple Life -realityn alkamisen kanssa vuonna 2003. Tämän myötä Paris Hiltonista tuli nimi, jonka tietävät kaikki. Paris Hilton teki videon silloisen poikaystävänsä Nick Salomonin kanssa. Aluksi kumpikin nosti asiasta syytteitä, mutta lopulta Salomon päätyi itse levittämään videota aikuisviihdeyhtiön avustuksella nimellä 1 Night in Paris.

Gene Simmons

Kun KISS-rokkari Gene Simmonsin kotitekoinen seksivideo vuoti nettiin, mies kuvaili sitä “roskaksi, joka nousi menneisyydestä”. Simmonsin ja mallikaunottaren seksivideo päätyi vasten rokkarin tahtoa nettiin vuonna 2008. Videolla pitkästä kielestäänkin tunnettu mies ei vaivaudu edes riisumaan vaatteitaan.

Kendra Wilkinson

Entisellä Playboy-pupulla ei ole mitään ongelmaa esitellä sulojaan lehdissä, mutta seksiaktejaan hän ei halua muiden nähtäville. Kendran petileikeistä on vuotanut nettiin ainakin yksi video, vaikka useammistakin on huhuttu. Entistä kumppania, Playboy-moguli Hugh Hefneriä ei videolla sentään nähdä, vaan videolla tuolloin 18-vuotias Kendra pitää hauskaa silloisen poikaystävänsä kanssa.

Colin Farrell

Vuonna 2006 Colin Farrell nosti syytteen entistä tyttöystäväänsä, Playboy-pupu Nicole Narainia vastaan, kun ex-pariskunnasta oli vuotanut nettiin kolmea vuotta aiemmin kuvattu 14-minuuttinen seksivideo. Näyttelijä piti naista syyllisenä videon vuotamiseen, ja niin teki oikeuskin. Nainen itse on väittänyt, ettei tiedä yhtään, miten yksityiseksi tarkoitettu video pääsi vuotamaan kaikkien nähtäville.

Pamela Anderson

Pamela Andersonilta on saatu ainakin kaksi seksivideota. Itse asiassa Pamela on koko julkkisten seksivideotrendin äitejä, sillä hänen ja silloisen puolison Tommy Leen kuherruskuukausifilmatisoinnit 1990-luvun loppupuolelta olivat ensimmäisiä nettiin vuotaneita seksivideoita. Lehtitietojen mukaan video varastettiin pariskunnan asunnolta. Myöhemmin Pamelan piina vain kasvoi, kun nettiin pamahti myös aiemmin tehty video Poison-bändin Bret Michaelsin kanssa.

“Mini-Me”

Verne Troyer, eli Austin Powers -elokuvien Mini-Me, kuvasi silloisen tyttöystävänsä kanssa yksityisen videon vuonna 2008. Yksityinen muuttui julkiseksi, kun nainen vuoti 50-minuuttisen videon koko maailmalle.

Fred Durst

Lim Bizkit -yhtyeen nokkamies Fred Durst teki omalla seksivideollaan miljoonia. Videomateriaali hänestä ja tuntemattomaksi jääneestä naisesta varastettiin Durstin koneelta ja vuodettiin nettiin vuonna 2005. Hän nosti syytteet videon julkaisseita sivustoja vastaan ja sai vaivanpalkaksi muhkeat 40 miljoonan vahingonkorvaukset.

Jennifer Lopez

J.Lon entinen aviomies Ojani Noa yritti pari vuotta sitten kovasti julkaista supertähdestä arveluttavaa materiaalia, joka on kuvattu ex-avioparin häämatkalla vuonna 1997. Jenniferin asianajajatiimi näytti kuitenkin voimansa, ja miehen yritykset rahastaa entisellä liitollaan ovat toistaiseksi jääneet pelkiksi yrityksiksi.

TÄÄO VITUN LIKASTA PELIÄ.,,.SALAKUVAUSTA.,KIRISTYSTÄ,.,.JAVITTU KAIKKEE PASKAA,.,.ON RAJUU.,.,VAIKKA VÄLILLÄ TUNTUU ETTÄ JOTKUT VUOTAA ITE NOITA .,.,

LOHDUTUS TATTOOO,.,.,.

KÄTEVÄN NÄKÖNEN HMMMMMMM,,,…,

MAPPI ÖÖHÖN VAAN KAIKKI TUOSTA OLKAA HYVÄ,..,

Miehetkin teeskentelevät ORGASMIA

Tutkijan mukaan miehet teeskentelevät saaneensa orgasmin, koska he välittävät kumppanistaan.  Tuoreen Why Men Fake It: The Totally Unexpected Truth -kirjan kirjoittaja Abraham Morgentaler on tutkinut miesten orgasmeja 25 vuotta.

- Minulle oli suuri yllätys tässä työssä aloittaessani, että kun mies on suhteessa, hän tuntuu välittävän kumppanistaan enemmän kuin itsestään, Morgentaler kertoo.

- Jokaista huonosti käyttäytyvää miestä kohden voin osoittaa kymmenen miestä, jotka ovat omistautuvia sekä huomaavaisia kumppaneita ja tekevät parhaansa miehenä sekä kumppanina.

Suuri osa naisista teeskentelee joskus saaneensa orgasmin. Verkkoapteekki Ukmedix.comin tuoreeseen kyselyyn vastanneista naisista 74 ja miehistä 22 prosenttia kertoi teeskennelleensä orgasmin. Vaikka miesten on naisia vaikeampi teeskennellä orgasmia, kaksi kolmesta miehestä väittää, ettei heidän kumppaninsa huomannut mitään. Vielä vuosikymmen sitten naisen odotettiin palvelevan miestä, mutta tänä päivänä miehen odotetaan tuottavan naiselle mielihyvää. Mies, joka tuntee, ettei hän kykene siihen kovasta yrityksestä huolimatta, saattaa turvautua orgasmin teeskentelyyn.

MITEN ??????,.,.,.EIHÄN SEO MAHOLLISTA.,.,!!!!! PAITSI PIMEESSÄ HUONEESSA TMS,.RASVATONTA MAITOO ÄKKIÄ KORTSUN SISÄÄ???.,MITÄVITTUA,.

UPEITA REPPUJA.,.,EI MUUTAKU SELKÄÄÄ.,.,.,

MISSÄSME MITÄSME TÄNÄÄ SYÖDÄÄN.,.,????,..,

KAIKKI OLLAA ERILLAISII.,.,.,

NIIN ELI OTETAAS KAIKKI IRTI ELÄMÄSTÄ.,.,.YHESTÄ.,

Fani tapasi Bieberin ja pettyi

- Se oli ihan liukuhihnameininkiä, sanoo VIP-tapaamisesta 380 euroa maksanut Pinja Pitkänen.

Kuopiolainen Pinja Pitkänen, 14, pääsi eilen tapaamaan Justin Bieberiä erityisessä fanien meet&greet-tapaamisessa. Viiden vuoden odotus osoittautui kuitenkin pettymykseksi, sillä VIP-tapaaminen hoidettiin kuin liukuhihnalta.

- Olen tosi pettynyt. Justin tuli paikalle myöhässä, ja se oli ihan liukuhihna-meininkiä. Olin Justinin kanssa ehkä noin kaksi sekuntia, kuva otettiin ja sitten se olikin ohi, Pitkänen kertoo

Pitkäsen mukaan Bieber sanoi hänelle hei, mutta vaikutti surulliselta, ei katsonut silmiin ja oli poissaolevan oloinen.

- En ehtinyt sanoa hänelle kuin kiitos ja pistää käden hänen ympärilleen kuvausta varten, vaikka olin odottanut tapaamista viisi vuotta ja suunnitellut mitä sanon. Joku toinen fani oli pyytänyt halausta, mutta Justin oli kieltäytynyt. Ymmärrän tietysti, että artisteillakin on huonoja päiviä välillä.

VIP-pakettiin kuuluu oheistuotteiden lisäksi myös kenttälippu lavan edessä. Siellä Pitkänen puhui ennen keikkaa fanien kanssa Justinin tapaamisesta, ja moni muukin oli pettynyt pikavauhtia toteutettuun valokuvaukseen.

- En olisi maksanut parin sekunnin tapaamisesta 380 euroa, jos olisin tiennyt, että aikaa on tosiaan niin vähän.

Keikka itsessään oli Pitkäsen mukaan onnistunut.

- Ja Justin oli ihan kuin nukke lähietäisyydeltä, paljon lyhyempi myös kuin luulin, hän jo pystyy nauramaan.

380EUROOO!!!!!!..,.,KENELLE NOI MASSIT MENEE.,.,.,?????

SUOSIKKI RADIOKANAVA.,.,

INTERNET ON IHANA,..,.,

TÄMÄ ON RRYYÖÖSTÖÖÖ.,.,.,EIKU EIVITTU.,.,HAHAHAHAHAHAHAHAH

 

Kommentoi »

Takas ylös