KESKIVIIKKO KAMERAHOROT,.-ONKO NÄLKÄ?.Terhi mee Kepapille!!,-










LOLO FERRARI,,,VAI IHANVAA LOLLO KUITENKI??,,,

KURRKKUA KURKKUUN,,REENIÄ,,,
Avatar jyrää edelleen!!
James Cameronin ohjaamaa Avataria ei tunnu pysäyttävän mikään.3D-seikkailu nousi tällä viikolla viralllisesti maailman kaikkien aikojen tuottoisimmaksi elokuvaksi, ja tänä viikonloppuna Avatar on jälleen Pohjois-Amerikan katsotuin elokuva.
Elokuva tuotti perjantaina 7,5 miljoonaa dollaria, ja koko viikonlopun aikana sen tuotot kipuavat vajaaseen 30 miljoonaan taalaan. Näin Avatar on jo seitsemättä viikkoa peräkkäin Pohjois-Amerikan katsotuin elokuva. Vain Cameronin edellinen elokuva Titanic on ollut viimeksi näin pitkään listojen kärjessä. Titanic piti ykköspaikkaa hallussaan yhtäjaksoisesti peräti 15 viikonlopun ajan 12 vuotta sitten.
Rahassa mitattuna Avatar on kuitenkin jo ohittanut Titanicin, ja ensi viikolla menee rikki vielä Titanicin yhä hallussaan pitämä Pohjois-Amerikan lipputuloennätys 600 miljoonaa dollaria. Avatar on tämän viikonlopun jälkeen ansainnut rapakon takana hieman yli 570 miljoonaa taalaa.
Maailmanlaajuisesti Avatar ohitti Titanicin 1,843 miljardin dollarin ennätyksen maanantaina, kertoi Hollywood Reporter -sivusto. Ohjaaja James Cameron voi siis nyt kehuskella ohjanneensa peräti kaksi maailman kaikkien aikojen tuottoisinta elokuvaa.
EIVOI VIHATA VITTU TOTA ON TOI VAA ÄLYTÖN SETTI KOKO TOI ELOKUVA,,,TEKIS MIELI MENNÄ KATTOO UUDESTAA SE,,,,,,SIIS TITANIC OLI OIKEESTAA VAA SEMMONEN RAKKAUSSTOORI MUTTA TÄSSÄ AVATAARISSA ON KAIKKEE SIIS SIINÄ ON SE RAKKAUSTARINA+SCIFII+TOIMINTAA+KOMEDIAA VITTU KAIKKEE PITÄÄ OLLA!!!!!,,,

SYNTISIÄ PITKÄKYNTISIÄ…

PIDÄ HYVÄNÄ JA ÄLÄ IKINÄ IKINÄ SIIS IKINÄ PURE!!!!,,,
KIELINAISII,,,REENIÄ HORO REENIÄ NY,,,

LEGO SHAKKILAUTA,,,VITTUMATTI!!!!!
Punaviini kaunistaa hymyä – valkoviini vahingoittaa
Tämä johtuu siitä, että viinin sisältämät kemikaalit ehkäisevät kariesta estämällä bakteereita tarttumasta hampaisiin.
Valkoviinillä samanlaisia tuloksia ei saatu, vaan valkoviinin happamuuden todettiin sitä vastoin olevan haitallista hammaskiilteelle. Tutkimuksessa punaviinin yhdisteiden havaittiin taistelevan suussa esiintyvää ja tavallisimmin kariesta aiheuttavaa mutans-streptokokki-bakteeria vastaan. Tutkijoiden mukaan punaviinin voidaan sanoa jopa parantavan suun terveyttä ja hampaiden kuntoa.
Kariesta ehkäistään hampaiden pesulla, ruokavaliolla ja ksylitolilla. Karies eli hammasmätä tai hampaiden reikiintyminen on krooninen infektiotauti, jonka syntyyn vaikuttavat happoa tuottavien bakteerien runsas määrä hampaan pinnalle kertyvässä plakissa, ravintotottumukset sekä syljen ja hammaskudoksen ominaisuudet.
NONI,,TAAS YX SYY OLLA JUOMATTA TOTA VITUN TÄRPÄTTI VALKOVIINII,,MÄÄ OON PUNAVIINIMIÄHII,,MULLA ON NIIN KAUNIS JA HEHKEÄ HYMY!!!!!!!

KAIKKEE PITÄÄ OLLA,,,,SÄMPPÄRILAUKKUU SIIS KYLLÄ,,

MITÄVITTUA?? LIEKEISSÄ KU TAPOLAN RANTASAUNA??,,,
JAY-Z ON MAAILMAN PARAS RÄPPÄRI,,,MULLA ON NOI KAIKKI LEVYT,,,,

JOO PYSYTÄÄ TARKKANA NOITTE LIHATISKIEN KANSSA,,,,,!!!!!!!!


Matkaopas-Terhi on joutunut monta kertaa tiputukseen
![]() |
Matkaopas-ohjelman kohdepäällikkö Terhi Alanya on joutunut usein sairaalaan tiputukseen. Terhi on ollut hoidossa kuumuuden ja stressin takia.
- Kiivas työtahti yhdistettynä 40 asteen helteeseen ja stressiin on huono yhdistelmä. Saatan nukkua hyvin huonosti kaksi viikkoa putkeen, kun puhelin soi 3-4 kertaa yössä. Lisäksi paino laskee, kun unohdan syödä ja juoda, Terhi kertoo.
- Olen joutunut monta kertaa menemään sairaalaan muutamaksi tunniksi tiputukseen, koska sillä tavalla saan itseni nopeammin taas kuntoon.
- Sikäläisessä sairaalassa 90 prosenttia potilaista kärsii nestehukasta ja on tiputuksessa. Kesät Turkissa viettävä Terhi yrittää muistuttaa matkakohteen turisteja nestehukan vaaroista, mutta unohtaa usein itsensä.
- Unohdan helposti itseni, kun neuvon muita. En silti ehdi leikkiä kenenkään äitiä, sillä viikossa meillä käy noin 5 500 asiakasta ja lisäksi minun pitää varmistaa, että kaikilla 30 matkaoppaalla on asiat hyvin.
Tiputuksessa käyminen tuntuu suomalaisittain oudolta, mutta Turkissa se on Terhin mukaan monelle tuttua touhua.
Matkaopas-sarja on ollut menestys. Nelosella sen ensimmäistä jaksoa seurasi eri jakeluteiden kautta puoli miljoonaa suomalaista.
TERHI ALANYA?? ONXE NAIMISSA JONKU ALANYAN PRESIDENTIN KANSSA VAI MITÄVITTUA..?? HHMMMMM,,,ENSINNÄKIN,,PANISIN MILF TERHIÄ HETI EI SIINÄ MITÄÄ TIÄXÄÄ ,,,,,,,,,MUTTA TOI TIPUTUSHOMMA EI NATSAA,,,,VAI OLISKO ETTÄ TOLLANE IKÄÄNTYVÄ HOTTIS PISSIS JOKA HALUU PYSYY LUUVIULU LAIHANA MALLIMITOISSA VETÄÄ TUOLA VITUN HELTEESSÄ VAA KOVAA DIETTII TIÄXÄÄ ÄÄRIRAJOILLA JA EI “MUISTA” SYÖDÄ JA JUODA….?????,,,VITTU JOS MÄÄ OLISIN TUOLA MULLA OLIS KOKOAJA DÖÖNERI KÄDESSÄ JA VARMASTI MUISTASIN NESTEYTYXEN!!!!OLIHAN SIELÄ NIILLÄ YXILLÄKIN POROILLA VITTU MAKSAMAKKARAT JA RUISLEIVÄT MUKANA!!!!!!!!!TERHI MEE KEPAPILLE VITTU HETI MÄÄ TARJOON..!!!

JOO KYÄSEO NY OFFIN PUOLELLA SELKEESTI,,,,

IIIIHAHAAAA,,,,IIIHAANAAA RUOKAA MAISTUUKO?,,,
VITTU SITÄ PEKONIIII NYT KEHII SAATANA KAUHEE NÄLKÄ,,,PEKONI ON HYVÄÄ JA TERVEELLISTÄ MULLE!!!!!!,,,
Kategoria: ämmät | Tägit: ass, avatar, cheek, doggystyle, hampurilainen, hevonen, hevosenlihaa, jay z, kaikkee pitää olla, kannut, kavio, kynnet, kyrpä, laukku, lego, leipä, liekeissä, lihatiski, lolo ferrari, maito, matkaopas, meijerit, michael jackson, nälkä, nussia, pekoni, peppu, perse, perseet, petri nygård, pillu, pillumagneetti, pitkäkyntiset, porno, punaviini, pylly, räppi on mahtavaa, rinnat, ryntäät, shakkilauta, suolakurkku, takaapäin, terhi alanya, tissit, tölkit, valkoviini, vittu 4 kommenttia »










February 3rd, 2010 at 23:17
hyvät läpät Petri,jälleen kerran!
February 4th, 2010 at 20:22
sais tulla uusia biisiä! vanhat on kyllä hyviä mutta silti!!!!!!!! hyvä petriiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!! vittu muistakaa kaikkee pitää olla!!!!!
February 4th, 2010 at 20:25
hei jo ladataas noniin jo ladataas noniin jo ladataas KIPPIS KULAUS! petri on paras nygård on mäkkii juokse jo kertoo kavereille äkkii!!!!!!!!!! seopetrii vittu tam tam
February 4th, 2010 at 20:26
aivan mahtava petri!